Walter Sisulu
Wikipedia
Walter Max Ulyate Sisulu (18. toukokuuta 1912 Engcobo, Transkei - 5. toukokuuta 2003) oli eteläafrikkalainen apartheidin vastustaja ja ANC:n johtohahmo. Hän oli 1940-luvulla yhdessä Oliver Tambon ja Nelson Mandelan kanssa perustamassa ANC:n nuorisojärjestöä CYL:iä ja myöhemmin toimi keskeisessä roolissa ANC:n aseellisen siiven Umkhonto we Sizwen johdossa. Hänet valittiin vuonn 1949 ANC:n taloudenhoitajaksi, missä asemassa hän oli vuoteen 1954 asti.
Sisulu tuomittiin Rivonian oikeudenkäynnissä elinikäiseen vankeuteen ja suoritti suuren osan vankeusrangaistuksestaan Robben Islandin vankilassa muun ANC:n johtajiston tavoin. Hänet vapautettiin vuonna 1989 26 vankilavuoden jälkeen ja hänet valittiin ANC:n varapuheenjohtajaksi vuonna 1991.