Yhdistys- ja vakuuskirja
Wikipedia
Yhdistys- ja vakuuskirja vuodelta 1789 laajensi Ruotsin kuningas Kustaa III:n valtaoikeuksia tekemällä muutoksia vuoden 1772 hallitusmuotoon.
Yhdistys- ja vakuuskirja poisti valtiopäiviltä oikeuden tehdä lakiesityksiä. Valtiopäivät säilyttivät kuitenkin oikeuden päättää veroista.
Toinen merkittävä muutos oli valtaneuvoston lakkauttaminen. Koska osa valtaneuvostosta oli aiemmin toiminnut korkeimpana oikeutena, täytyi sen lakkauttamisen jälkeen perustaa uusi erillinen korkein oikeus. Näin tuomiovalta erotettiin toimeenpanovallasta Montesquieun vallan kolmijako -opin mukaisesti.
Yhdistys- ja vakuuskirja myös kavensi aateliston yksinoikeutta moniin virkoihin. Tästä syystä aatelisto ei koskaan hyväksynyt sitä. Ja koska vuoden 1772 hallitusmuodon mukaan aateliston etuoikeuksia olisi saanut muuttaa vain sen suostumuksella, oli yhdistys- ja vakuuskirja tässä suhteessa perustaltaan laiton.
Toisin kuin aateliset, talonpojat olivat hyvin tyytyväisiä yhdistys- ja vakuuskirjaan, sillä siihen sisältyi monia talonpojan asemaa parantavia uudistuksia. Esimerkiksi verorästit eivät enää voineet johtaa perintötilan muuttamiseen kruununtilaksi.
[muokkaa] Lähteet
- Pentti Virrankoski (2001): Suomen historia 1, sivut 337-338, Suomalaisen kirjallisuuden seura, ISBN 951-746-341-3
