Abolitionismi
Wikipedia
Abolitionismilla tarkoitetaan yleensä orjuuden ja kansainvälisen orjakaupan kieltämiseen pyrkinyttä poliittista liikettä. Se alkoi valistusaikana, saavutti suuret mittasuhteet useissa maissa 1800-luvulla ja onnistui pitkälti tavoitteissaan. 1800-luvulla Yhdysvalloissa abolitionismi jakaantui useisiin eri lohkoihin, mutta mielenkiintoisin variaatio oli orjuudenvastustus. Abolitionisteja oli sekä mustia että valkoisia. Mustat abolitionistit toimivat USA:ssa,Kanadassa ja varsin ansiokkaasti myös Brittein saarilla. Ehkä kuuluisin mustista abolitionisteista oli Frederick Douglas ja valkoisista W. L. Garrison. Heidän menetelmät olivat lehtikirjoittelu, puhujakiertueet ja ulkoparlamentaariset kanavat. Väkivaltaan he eivät tarttuneet. Osittain heidän orjuudenvastustustyönsä A. Lincoln vapautti orjat julistuksellaan v. 1863 ja lopullisesti sisällissodan jälkeen v. 1865.
Englannin kielessä sana abolish tarkoittaa yleisesti jonkin asian, esimerkiksi lain kumoamista tai lakkauttamista. Tästä syystä termiä abolitionismi on käytetty orjuuden lakkauttamisen lisäksi myös muissa yhteyksissä. Nykyään esimerkiksi Yhdysvalloissa kuolemanrangaistusta vastustavat kutsuvat itseään abolitionisteiksi.