Aleksei Beljakov
Wikipedia
Aleksei Stepanovitš Beljakov (s. 1917) oli neuvostoliittolainen diplomaatti, joka toimi suurlähettiläänä Helsingissä vuosina 1970–71 ja NKP:n Euroopan osaston päällikkönä.
Kesällä 1970 Beljakov siirrettiin suurlähettilääksi Suomeen merkittävältä Mihail Suslovin ja Boris Ponomarevin avustajan paikalta. Nimitystä pidettiin osoituksena Moskovan lisääntyneestä kiinnostuksesta SKP:tä ja sen aseman vahvistamista kohtaan. Beljakov suuntautui voimakkaasti SKP:n vähemmistösiipeen ja omaksui sen henkisen johtajan roolin. Beljakovin kilpailijan lähetystöneuvos Viktor Vladimirovin mukaan Beljakov arvioi Suomen olevan siirtymässä vallankumoukselliseen tilanteeseen, ja tätä tilannetta hän pyrki ruokkimaan tukemalla mm. lakkotaisteluideaa ja kirjoittamalla Pravdaan Suomen ”luokkaristiriidoista”. Beljakovin linjaan kuului myös UKK-sopimuksen vastustaminen ja SKP:n kannustaminen sen hylkäämiseen.
Kekkonen kutsui Vladimirovin luokseen ja moitti tälle Beljakovia. Vladimirov kertoo lähettäneensä tämän jälkeen Moskovaan sähkeen, jossa hän kritisoi Beljakovin toimintaa. Sähkeeseen reagotiin nopeasti lähettämällä ulkoministerin sijainen Vasili Kuznetsov salaiselle vierailulle Suomeen, jolloin hän vakuutti Kekkoselle, ettei Neuvostoliiton politiikka Suomen suhteen ole muuttunut ja että Suomi saa vapaasti hoitaa sisäiset asiansa. Vierailun jälkeen Beljakov muutti linjaansa ja pyrki luomaan kontakteja SKP:n ulkopuolelle mm. kokoomukseen, vuorineuvoksiin ja pankkimiehiin.
Beljakovin lähtölaskenta Suomesta alkoi kun hän oli presidentin päivällisillä Tamminiemssä ollut kovassa humalassa ja käyttäytynyt huonosti. Vladimirov lähetti seuraavana aamuna Kremliin sähkeen, jossa esitettiin Beljakovin kotiin kutsumista. Helmikuussa 1971 Beljakov matkusti Moskovaan eikä enää palannut Suomeen.
 |
Edeltäjä: Andrei Kovaljov |
Neuvostoliiton suurlähettiläs Suomessa 1970–1971 |
Seuraaja: Viktor Maltsev |
