Ayelech Worku
Wikipedia
Ayelech Worku (s. 12. kesäkuuta 1979, Arsi, Oromia) on etiopialainen kestävyysjuoksija. Hän on kotoisin samalta alueelta kuin Haile Gebrselassie.
Worku sijoittui Afrikan mestaruuskilpailuissa 1995 toiseksi 5 000 metrin juoksussa. Seuraavana vuonna hän oli mukana voittamassa maantieviestijuoksun maailmanmestaruutta. 1997 hän voitti nuorten maastojuoksun MM-kisoissa Torinossa pronssia. Myöhemmin samana vuonna Ateenan MM-kisoissa hän selvisi 5 000 metrin loppukilpailuun, jossa jäi kahdenneksitoista. Vuonna 1998 Worku oli maastojuoksun MM-kisoissa Marrakechissä pitkällä matkalla yhdeksäs ja oli jälleen voittamassa maantieviestijuoksun maailmanmestaruutta.
1999 hän oli maastojuoksun MM-kisoissa Belfastissa pitkällä matkalla neljäs ja Sevillan MM-kisoissa 5 000 metrillä kolmas. Seuraavana vuonna hän sijoittui maastojuoksun MM-kisoissa Vilamourassa pitkällä matkalla yhdeksänneksi ja Sydneyn olympialaisissa 5 000 metrillä neljänneksi. Vuonna 2001 hän oli Oostenden maastojuoksun MM-kisoissa lyhyellä matkalla kahdeksastoista ja voitti Edmontonin MM-kisoissa 5 000 metrillä pronssia. Worku osallistui vielä 2002 Dublinin maastojuoksun MM-kisoihin ja sijoittui pitkällä matkalla kolmanneksitoista.
[muokkaa] Ennätykset
- 1 500 metrin juoksu: 4.10,08 (1999)
- 3 000 metrin juoksu: 8.32,80 (2002)
- 5 000 metrin juoksu: 14.41,23 (2000)
- 10 000 metrin juoksu: 31.38,09 (2001)