Elmer Diktonius
Wikipedia
Elmer Diktonius (s. 20. tammikuuta 1896 Helsinki – k. 23. syyskuuta 1961 Kauniainen) oli suomenruotsalainen kirjailija ja runoilija.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä ja ura
Diktonius edusti suomenruotsalaista modernismia. Hän kuului Tulenkantajiin ja kirjoitti Ultra-lehteen.
Diktoniuksen myöhempiä vuosia varjostivat alkoholismi ja Alzheimerin tauti.
Diktonius oli tuotannossaan modernisti, ja erityisen vahvana hänen teoksissaan näkyvät ekspressionismi ja imagistinen kuvakäsitys. Diktoniuksen on arvioitu vieneen runomuotojen vapautumista eteenpäin ja pidemmälle kuin toinen suomenruotsalainen modernisti Edith Södergran, jonka jalanjäljissä Diktoniuksen on katsottu kulkeneen. Samalla Diktonius mursi viimeisetkin rakenteelliset yhteydet perinteiseen runouteen.
Min dikt (1921; suom. Runoni) oli Diktoniuksen esikoisteos ja samalla hänen ohjelmanjulistuksensa. Nimestään huolimatta teos on enemmän proosaruno- tai aforismikokoelma kuin perinteinen runokokoelma. Teoksessaan Diktonius selvittelee suhdettaan taiteeseen. Hän esittää yleisön ja kriitikot varsin kriittisessä valossa ja korostaa uutta ihmisyyttä; samoja teemoja Diktonius käsittelee lehtikirjoituksissaankin.
Diktoniuksen tunnetuimpia teoksia on Janne Kubik (1932; tekijän itsensä suomentamana Janne Kuutio). Alaotsikon Ett trädsnitt i ord (suom. Puupiirros sanoin) mukaan teos kertoo kuvamaisin katkelmin Jannesta, joka kulkee historian pyörteissä milloin punakaartilaisena, milloin tukkijätkänä, milloin pirtutrokarina. Tässä suhteessa hänessä voi nähdä yhtäläisyyksiä F. E. Sillanpään Hurskaan kurjuuden Toivolan Juhaan, joka myös ajautuu olosuhteiden uhrina punakaartiin. Janne Kubik nosti esiin Suomen sisällissodan punaisen päähenkilön kautta, joskin Janne hahmona on kaikkea muuta kuin ihanteellinen kuva punakaartilaisesta. Samoin Jannen myöhempi elämä puukkosankarina (Suomalainen tango), lapualaiskyyditsijänä (Monologi muilutusautossa) saati loppu lakonrikkurina satamassa (Lastiluukku) ovat kaikkea muuta kuin hyvän miehen elämää; tosin Jannen viimeiset ajatukset hänen pudotessaan kuolemaansa kohdistuivat kaipaavina punakaartilaisystävä Järviseen ja "Suomalaisen tangon" aikakauden rakastettuun Elinaan. Kirjailija itse kutsuu teostaan "rumimmaksi ja rakkaimmaksi työkseen".
Tärkeä proosateos on myös Medborgare i republiken Finland, joka ilmestyi kahdessa osassa 1935 ja 1940.
Diktonius oli yhteiskunnallisesti aktiivinen, vasemmistolaisesti suuntautunut ja tunsi mm. Otto Wille Kuusisen. Diktonius oli suomenruotsalaisten modernistien joukossa poikkeus siinä mielessä, että hän kirjoitti myös suomeksi, vaikka suurin osa teoksista ilmestyikin ruotsiksi.
Diktonius toimitti postuumisti Edith Södergranin kokoelman Landet som icke är.
[muokkaa] Runokoelmia
- Min dikt, 1921, suom. Runoni 1972
- Hårda sånger, 1922, suom. Kovia lauluja
- Brödet och elden, 1923, suom. Leipä ja tuli
- Taggiga lågor, 1924, suom. Okaisia liekkejä
- Stenkol, 1927, suom. Kivihiiltä
- Stark men mörk, 1930, suom. Vahva mutta pimeä (sisältää tunnetun balladin Puna-Eemelistä, "Röd-Eemeli")
- Mull och moln, 1934, suom. Multaa ja pilviä
- Gräs och granit, 1936, suom. Ruohoa ja graniittia
- Jordisk ömhet, 1938, uom. Mainen hellyys
- Varsel, 1942
- Hård början, 1946
- Annorlunda 1948
- Novembervår 1951
- Dikter 1912–1942, 1955
- Kirjaimia ja kirjavia, 1956, kokoomateos suomeksi kirjoitetuista runoista
[muokkaa] Muuta
- Onnela, 1925, proosaa
- Ingenting och andra novellistiska skisser, 1928
- Opus 12, 1933, esseitä
- Medborgare i republiken Finland 1935 ja Medborgare 1940, novellikokoelmia. joista on toimitettu suomenkielinen yhteislaitos Suomen tasavallan kansalaisia, 1972
- Höstlig bastu, 1943, proosaa
- Prosa 1925–1943, 1955
- Meningar, 1957, aforismeja
- Janne Kubik : ett träsnitt i ord, 1932
- Janne Kuutio : puupiirros sanoin, kuvittanut Tapio Tapiovaara, 1946
