François de La Mothe-Le-Vayer
Wikipedia
François de La Mothe-Le-Vayer (1588 - 1672) oli ranskalainen kirjailija ja yksi oppineista libertiineistä. Hän syntyi Pariisissa. Hänen isänsä oli Pariisin parlementissa toiminut poliitikko, joka oli kirjoittanut diplomatiaa käsittelevän teoksen Legatus, seu De legatorum primlegiis, officio et munere libellus (1579). La Mothe-Le-Vayer seurasi isäänsä parlementissa, mutta luopui virastaan vuonna 1647 ja omisti itsensä matkoille ja kirjallisuudelle.
Vaatimattomana ja skeptisenä henkilönä ja joskus hieman epäsiveellisillä runoillaan La Mothe-Le-Vayer ansaitsi aseman Ranskan hovissa, jossa libertiineille ominainen ajatusten ja tapojen vapaamielisyys viehätti ihmisiä. Hänen teoksensa Considérations sur l'éloquence française (1638) tuotti hänelle seuraavana vuonna Ranskan akatemian jäsenyyden paikalla 13, ja teos De l'instruction de Mgr. le Dauphin (1640) sai kardinaali Richelieun huomion. Vuonna 1649 Anna Itävaltalainen antoi hänelle toisen poikansa kasvatuksen ja myöhemmin myös tulevan Ludvig XIV:sta koulutuksen, mikä oli aiemmin laiminlyöty. Hänen pedagogiikkaa koskevien töidensä lopputuloksena syntyi sarja teoksia: Géographie, Rhétorique, Morale, Economique, Politique, Logique ja Physique du prince (1651-1658). Kuningas palkitsi La Mothe-Le-Vayerin nimittämällä hänet Ranskan historiankirjoittajaksi ja valtioneuvokseksi. Hän kuoli Pariisissa.
Koulutusta koskevien teosten lisäksi hän kirjoitti teokset Jugement sur les anciens et principaux historiens grecs et latins (1646); tutkielman nimeltä Du peu de certitude qu'il y a en histoire (1668), joka omalta osaltaan aloitti historiallisen kritisismin Ranskassa; sekä skeptisen Dialogues, joka julkaistiin postuumisti pseudonyymillä Orosius Tubero. Osittain painos hänen teoksistaan toimitettiin Dresdenissä vuosina 1756-1759.
