Francisco de Vitoria
Wikipedia
 |
Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi. |
| Syy: Aihe ei tule selväksi ja aiheen voisi jäsennellä Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Francisco de Vitoria (1473–1546) oli dominikaaninen filosofi,joka puhui kansainvälisen oikeuden puolesta. [1]
Francisco de Vitorian vaikutusta oli mm. se, ettei vuonna 1545 valmistunut Juan Ginés de Sepúlvedan teos Demócrates Segundo o de las justas causas de la guerra contra los indios, saanut painolupaa Espanjassa. Espanjaksi teos ilmestyi latinasta käännettynä vasta vuonna 1951.
[muokkaa] Salamancan koulukunta
Salamancan yliopistoon oli muodostunut sen rehtorin, teologian ja lakitieteen professorin, San Estebanin dominikaanilluostarin priorin, Francisco de Vitorian johtama ns. Salamancan koulukunta. Vitoriaa pidetään kansainvälisen oikeuden isänä, jonka toiminta tapahtui kymmeniä vuosia ennen hollantilaista Hugo Grotiusta. Salamancan koulukunnan kantavana voimana Vitorian jälkeen toimi dominikaani Domingo de Soto,joka oli mukana vuosien 1550-51 Valladolidin kokouksessa, jossa Bartoloméo de las Casas ja Ginés de Sepúlveda ottivat yhteen.
[muokkaa] Uusi suhtautuminen intiaaneihin
Konkistadorien valloitusten aikana ja sen jälkeen, muodostui keskustelu intiaanien asemasta hyvin ajankohtaiseksi. Intiaaneja kohdannut julmuus kuitenkin herätti Espanjassa teologien ja lainoppineiden keskuudessa aiheellisesti laajaa vastustusta. Intiaanien oikeuksien puolustajista äänekkäin oli väsymätön ja tulisieluinen Bartolomé de Las Casas, joka johti usean vuosikymmenen ajan taistelua intiaanien puolesta. Kuitenkin on Francisco de Vitorian, Salamancan yliopiston teologian ja lakitieteen professorin osuus johdonmukaisen vastarinnan käynnistäjänä merkittävä. Vitoria, ”Espanjan Sokrates”, ei Las Casasin tavoin taistellut etujoukoissa, vaan hoiti teologina ja lainoppineena virkaansa yliopistossa.
Usko intiaanien valmiuteen hallita omaa vapauttaan, oli saanut aikaan uuden suhtautumisen valloitukseen, ja varsinkin sen seuraumuksiin. Vitorian ajatusten mukaisesti yritettiin kiistää valloitussotien laillisuus ja espanjalaisten oikeus oleskella valloittamissaan maissa. Koulukunta tuomitsi imperialistisen politiikan kaikkine seuraumuksineen - intiaanien orjuuttamisen, heidän omaisuutensa ryöstämisen ja maittensa haltuunoton. Intiaaneja koskevan pulman ratkaisemiseksi koetettiin päättäväisesti saada aikaiseksi muutos ja oikaisu koloniaalipolitiikkaan institutioiden inhimillistämisen avulla, jolloin intiaanien ja espanjalaisten välinen kristillisempi yhteiselo olisi mahdollista.
[muokkaa] De jure belli ja De Indis
Vitorian pitämistä luennoista relecciónes kootut teokset, De jure belli ja De Indis, ovat kansainvälisen oikeuden perustavaa laatua olevia teoksia. Eräs Vitorian pitämien luentojen kopio joutui ranskalaisen Jacob Boyerin haltuun sillä seurauksella, että vuonna 1557 Vitorian Relecciónes painettiin Lyonissa. Vitorian relecciónesista otetaan edelleenkin uusia painoksia.
Vitoria asetti kyseenalaiseksi oikeutetun sodan, orjuuden (jonka katsottiin olevan tulosta oikeutetusta sodasta), kuninkaallisen käskyvallan ja intiaanien verotuksen. Hän tuomitsi demarkaatiolinjan, jonka paavi oli määrännyt espanjalaisten ja portugalilaisten valloitusten välille. Vitoria painotti ja yksityiskohtaisesti erikseen osoitti, että jotkut omistuskirjat ovat laittomia. Että keisari Kaarle V, ei ollut koko maailman hallitsija, kuten ei ollut paavikaan, jolla ei ollut maallista valtaa intiaaneihin tai muihin uskottomiin nähden. Intiaanien kieltäytyminen tunnustamasta paavin valtaa ei ollut syy sodan aloittamiseksi näitä vastaan, tai heidän omaisuutensa ryöstämiseksi, eikä heillä ollut velvollisuutta kuunnella saarnoja. Vaikka hallitsija olisikin koko maailman herra, ei se oikeuttaisi häntä valtaamaan intiaanien maita, nimittämään uusia päälliköitä ja määräämään veroja.
[muokkaa] Vitorian mielestä paavin valta ei ollut kaiken kattavaa
Vitorian mielestä ei paavin, sen paremmin kuin ei kuninkaankaan valta ollut kaiken kattavaa, mutta että asein voitiin kuitenkin tehdä käännytystyötä järkevällä tavalla, sillä niin kuningas, samalla tavoin kuin kansa, jota kuningas edustaa, ovat vastuussa vihollisensa tulevasta käyttäytymisestä. Vitoria kieltää jyrkästi paavin koko maailman ylitse ulottuvan maallisen vallan sillä yksinkertaisella argumentilla, ettei Kristuksellakaan ollut maallista valtaa ihmisenä ollessaan (”Valtakuntani ei ole tästä maailmasta”), eikä tämä sen vuoksi voinut jättää maallista valtaa sijaiselleen, paaville. Vitorian mukaan paavilla on kuitenkin ylin hengellinen valta, mutta se ulottuu vain uskovaisiin kristittyihin ja vasta sitten ihmisiin, jotka muuttuvat pakanoista kristityiksi.
[muokkaa] Pakanat eivät ole paavin alamaisia
Vitoria: ”Pakanat eivät ole millään tavoin paavin alamaisia, eikä paavi voi tästä johtuen antaa kuninkaille sellaista poliittista valtaa, jota hänellä itsellään ei ole.”
Vitorian mielestä merenkulun avulla aikaansaatu löytöretkien jälkitila, miehitys, on mahdollista vain, jos kyseinen alue on asumaton ja ilman hallintoa. Paavin antama lahjaoikeus löytöretkiin on suosionosoitus ja merkki Espanjan ja Portugalin jumalallisesta oikeudesta uusiin maihin muihin valtakuntiin verrattuna, mutta että tuo saatu oikeus tarkoittaa vain katolisen kristinuskon levittämistä. Siitä seuraa tilanne, jossa on pakko soveltaa universaaleja lakeja, jotka ovat kaikkien hvyväksyttävissä. Vaikka lait ovat vapaaehtoisia sopimuksia, on niitä kuitenkin noudatettava.
[muokkaa] Kansojen välisellä oikeudella on takanaan universaalin lain voima
Vitoria: ”Tästä kaikesta voi tehdä johtopäätöksen: Kansojen välinen oikeus ei saa voimaansa yksinomaan ihmisten välisestä sopimuksesta, vaan sillä on takanaan universaalisen lain voima. Näin ollen koko maanpiirillä, joka eräällä tavalla on valtakunta, on valta säätää oikeudenmukaisia ja kaikkien hyväksyttävissä olevia lakeja kansojen välille. Tästä seuraa, että silloin syyllistytään kuolemansyntiin kun loukataan kansojen oikeutta, tapahtuipa se sodan tai rauhan oloissa, mutta eritoten silloin kun vahingoitetaan lähettiläiden loukkaamattomuutta. Millään kansakunnalla ei itse asiassa ole oikeutta vapautua kansojen välisestä oikeudesta, koska sen on julistanut koko maanpiiri.”
[muokkaa] KOko valtakuntaa rangaistaan kuninkaan tekemistä synneistä
Vitoria jatkaa kuninkaan ja tämän alamaisten välisistä suhteista:
”Koko valtakunta saakoon rangaistuksen kuninkaan tekemistä synneistä. Sillä jos kuningas julistaa oikeudettoman sodan toista hallitsijaa vastaan, voi vääryyttä kärsimään joutunut käyttää kaikkia muita sodan oikeuksia surmatakseen kuninkaan alamaiset, vaikka nämä olisivatkin syyttömiä. Sillä kuningas, joka on valtakuntansa asettama, on virheen tehdessään vastuussa siitä valtakunnalle. Tämän vuoksi on niiden, jotka antavat vallan jonkun haltuun, pidettävä huoli siitä, että sitä käytetään oikein, koska muulla tavoin käytettynä se joutuu vaaraan.
[muokkaa] Espanjalaisten on saatava saarnata vapaasti
Mikäli barbaarit, heidän johtajansa tai kansa itse, estävät espanjalaisia vapaasti julistamasta Evankeliumia, voivat nämä asiaa harkittuaan skandaalin välttämiseksi saarnata sitä heille vastoin heidän tahtoaan ja saattaa heidät käännytetyiksi. Tämän toteuttamiseksi sodan hyväksyminen ja sen julistaminen voi käydä välttämättömäksi kunnes on saatu tilaisuus ja varmuus Evankeliumin julistamiselle. Sama on voimassa silloin, kun vapaan saarnaamisen jälkeen ei sallita käännytystä, vaan surmataan ja rangaistaan Kristukseen jo kääntyneitä ja monin tavoin pelotellaan ja uhkaillaan heitä.
[muokkaa] Saarnaamisen estäminen on syy oikeutettuun sotaan
Tässä tapauksessa asia on selvä, koska barbaarit tuottavat vahinkoa kristityille, kuten edellä olevasta on käynyt selväksi, eli että on olemassa oikeutettu syy sodan julistamiseksi. Toisena syynä on se, että barbaarit itse ovat tulleet estetyiksi hyvyydestä, jonka estämiseen heidän hallitsijoillaan ei ole oikeutta. Tämän johdosta espanjalaiset voivat lähteä sotimaan sorrettujen ja epäoikeudenmukaisuudesta kärsivien puolesta, ohjenuoranaan tärkeän asian järjestykseen saattaminen. Tästä voidaan tehdä selvä johtopäätelmä, eli että jos ei voida muulla tavoin edistää uskontoa, on silloin espanjalaisilla lupa valloittaa näiden maat ja provinssit, nimittää uudet valtiaat ja tuhota entiset, ja sotia kaikilla oikeutetun sodan keinoin, huomioon ottaen kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden, jotta ei mentäisi liiallisuuksiin. On helpompi elää omien lakien mukaisesti, kuin vieraan tuomien epäoikeudenmukaisten lakien mukaan. Kaikki määräykset on aina säädettävä barbaarien eduksi ja hyödyksi, eikä oman edun vuoksi.
[muokkaa] Vitoria varoittaa liian innokkaasta evankelisoimisesta
On pidettävä mielessä mitä Paavali sanoo `Kaikki on minulle luvallista, mutta kaikki ei ole soveliasta.´ Kaikki nämä puheena olleet asiat on ymmärrettävä siten, että ne koskevat sitä, mikä on soveliasta teille. Sillä saattaa tapahtua niin, että noissa sodissa tappaminen ja rosvoamiset ennemminkin estävät kuin edistävät käännytystyötä. Tämän vuoksi on tärkeätä varoa asettamasta minkäänlaisia esteitä Evankeliumille, sillä jos tapahtuisi, että niitä asetetaan tällä tavoin, silloin olisi parempi hyljätä tämän kaltainen evankelisoiminen ja etsiä jokin muu tapa...”
Tähän voisi lisätä William H. Prescottin mielipiteen rikollisen toiminnan luvanvaraisuudesta: ”Mutta on mahdotonta myöntää lisenssiä rikoksen puolikkaaseen, - yleensäkään auktorisoida epäoikeudenmukaisuutta, ja toivoa säännöstelevänsä rikoksen määrää.” Augustiini Alonso de la Veracuz oli Vitorian oppilas.
[muokkaa] Lähteet
- Francisco de Vitoria. Relecciónes.Mexico 1985.
- Vitoria, Political Writings. Cambridge 1991.
