Häkä Virtanen
Wikipedia
Heikki "Häkä" Atte Virtanen (s. 1953, Helsinki) on suomalainen basisti. Virtanen lienee suosittuna studio- ja sessiomuusikkona kaikkien aikojen levyttänein suomalaisbasisti.
Virtanen aloitti soittamaan Mosaic-yhtyeessä vuonna 1968 ollessaan vasta 14-vuotias. Topmostin basisti Heimo "Holle" Holopainen antoi Virtaselle lempinimen "Häkä". Holopaisen ansiosta Virtanen sai kiinnityksen Soulset-yhtyeeseen kesällä 1968 Matti Bergströmin lähdettyä siitä. Tuona vuonna Virtanen soitti myös ensi kertaa levyllä. Seuraavat kesä meni Danny-showssa ja kaksi seuraavaa Markku Aron taustayhtyeessä.
Ammattimuusikon ura käynnistyi varsinaisesti vuonna 1972 Tasavallan Presidentissä, kuten myös kontrabasso-opinnot Helsingin konservatoriossa. Tasavallan Presidentin hajottua 1975 Virtanen alkoi soittaa erityisesti iskelmämusiikkiartistien levytyssessioissa ja työskenteli tuon ajan keskeisten iskemätuottajien kanssa.
1986 Virtanen suoritti musiikkitieteen loppututkinnon ja keskittyi entistä enemmän jazz-musiikkiin. Hän saikin Suomen jazzliiton Yrjö-palkinnon vuonna 1987. 1990-luvulla Virtanen soitti muun muassa BumtsiBum!-ohjelman studio-orkesterissa.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Häkä Virtanen Elonetissä
- Häkä Virtasen sävellystuotanto 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa
- Häkä Virtasen sovitustuotanto 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa
- (englanniksi) Häkä Virtanen Internet Movie Databasessa (IMDb.com)