Hans Erni
Wikipedia
Hans Erni (s. 21. helmikuuta 1909) on sveitsiläinen taiteilija. Hänen seinäkoristeensa ja veistoksensa ovat tuttuja laajalle yleisölle, ja lisäksi hän on suunnitellut mm. postimerkkejä.
Erni syntyi Luzernissa kahdeksasta lapsesta kolmanneksi. Hän pääsi opiskelemaan Pariisin Académie Julianiin, jossa hän voitti taidekilpailun ensimmäisen palkinnon. Hän oli samoihin aikoihin jo aloittanut uransa vapaana taiteilijana omalla studiollaan.
Hans Erni tapasi Pariisissa useita nykyajan arvostettuja taiteilijoita ja sai vaikutteita Pablo Picasson ja Georges Braquen töistä. Hänet luettiin kuuluvaksi sveitsiläisen taiteilijoiden "Allianz"-ryhmään.
Hans Erni -museo avattiin Luzernissa vuonna 1979. Taiteilijan viimeisimmät postimerkit ovat vuodelta 1995; hän vietti samana vuonna 86-vuotispäiväänsä. Vuonna 2004 häntä kunnioitettiin "Luzernin kunniakansalaisen" arvonimellä.