Happy Feet
Wikipedia
Happy Feet on pingviineistä kertova australialais-yhdysvaltalaisella yhteistyöllä tehty animaatioelokuva. Elokuvan on ohjannut George Miller ja sen keskeisiä ääninäyttelijöitä ovat Elijah Wood, Britanny Murphy, Hugh Jackman, Robin Williams, Nicole Kidman ja Hugo Weaving.
Elokuvan keskushahmo on keisaripingviini Mumble, joka ei osaa laulaa, mutta tanssii sitäkin paremmin. Koska keisaripingviinien yhteisössä vaaditaan hyvää laulutaitoa, Mumble karkoitetaan. Myöhemmin hän tutustuu latinoa laulaviin valkokulmapingviineihin. Kun Mumble yrittää myöhemmin palata kotiyhteisöönsä, häntä syytetään kalakantojen vähenemisestä. Mumble kiistää syytökset, mutta hän joutuu taas poistumaan. Lopulta hän lähtee suurelle seikkailulle selvittämään syytä kalojen määrän vähentymiseen.
Elokuva sai Oscar-palkinnon parhaasta animaatiosta vuonna 2007.
[muokkaa] Päähahmot
- Mumble
- Routalempi, vanha paljon asioita tietävä pienikokoinen pingviini
- 5 pienikokoista valkokulmapingviiniä
- Gloria, kaunis keisaripingviini, johon Mumble ihastui, mutta Gloria suuttui tälle.
[muokkaa] Triviaa
- Dokumentaristi Steve Irwinillä oli elokuvassa pieni sivurooli. Koska hän kuoli ennen elokuvan valmistumista, lopputeksteihin lisättiin The Dedicated For Steve Irwin.
- Happy Feet - Review