Hattu (tarke)
Wikipedia
Hattu (ˇ) on kirjaimen yläpuolelle lisättävä tarke.
[muokkaa] Historia
Hattu on kehittynyt yläpuolisesta pisteestä, jonka otti ensimmäisenä käyttöön tšekkiläinen uskonpuhdistaja Jan Hus teoksessaan De Ortographia Bohemica vuonna 1412. Ajan myötä hattu on saanut nykyisen muotonsa, joskin alkuperäinen yläpuolinen piste on säilynyt puolan kirjaimessa ż.
[muokkaa] Käyttö
Hattua käytetään laajasti eri kielissä. Erityisen yleinen se on itämerensuomalaisissa, saamelaisissa, balttilaisissa, länsislaavilaisissa ja eteläslaavilaisissa kielissä.
Suomessa hattu esiintyy vain kirjaimissa š ja ž, joiden käyttö rajoittuu lähinnä uusiin lainasanoihin, kuten šekki ja džonkki. Kyrillisten kirjainten translitteroinnissa hattu on sen sijaan tärkeä merkki. Se esiintyy seuraavien kirjaiten translitteraatioissa: ж (ž), ч (tš), ш (š), щ (štš) ja џ (dž).
Virossa hattua kutsutaan nimellä katus ’katto’ ja se esiintyy kirjaimissa š ja ž. Nämä kirjaimet ovat virossa jonkin verran yleisempiä kuin suomessa, vaikkakaan eivät esiinny omaperäisissä vironkielisissä sanoissa. Ne kuuluvat silti viron aakkosiin ja sijaitsevat peruskirjaimensa perässä r:n ja t:n välissä järjestyksessä s, š, z ja ž.
Karjalassa ja vepsässä hattu esiintyy kirjaimissa č, š ja ž. Toisin kuin suomessa ja virossa, näitä kirjaimia käytetään myös omaperäisissä karjalan ja vepsän sanoissa. Niillä merkitään äänteitä /ʧ/, /ʃ/ ja /ʒ/.
Pohjoissaamessa on hattu on kirjaimissa č /ʧ/, š /ʃ/ ja ž /ʤ/.
Inarinsaamessa on hattu on kirjaimissa č, š ja ž.
Koltansaamessa on saamelaiskielistä kaikkein runsain valikoima kirjaimia, joihin sisältyy hattu. Niillä merkitään postalveolaarisia sibilantteja sekä postalveolaarisia ja palataalisia affrikaattoja. Kirjaimet ovat č /ʧ/, ǯ /ʤ/, ǧ /ɟʝ/, ǩ /cç/, š /ʃ/ ja ž /ʒ/.
[muokkaa] Tuottaminen
Unicodeen sisältyvät seuraavat latinalaiset kirjaimet, joissa on hattu:
Peruskirjain | Suuraakkonen | Pienaakkonen | Lisätiedot | |||
---|---|---|---|---|---|---|
A | 0041 | Ǎ | 01CD | ǎ | 01CE | |
C | 0043 | Č | 010C | č | 010D | |
D | 0044 | Ď | 010E | ď | 010F | |
E | 0045 | Ě | 011A | ě | 011B | |
G | 0047 | Ǧ | 01E6 | ǧ | 01E7 | |
H | 0048 | Ȟ | 021E | ȟ | 021F | |
I | 0049 | Ǐ | 01CF | ǐ | 01D0 | |
J | 004A | ǰ | 01F0 | suuraakkosta ei ole | ||
K | 004B | Ǩ | 01E8 | ǩ | 01E9 | |
L | 004C | Ľ | 013D | ľ | 013E | |
N | 00E | Ň | 0147 | ň | 0148 | |
O | 004F | Ǒ | 01D1 | ǒ | 01D2 | |
R | 0052 | Ř | 0158 | ř | 0159 | |
S | 0053 | Š | 0160 | š | 0161 | |
T | 0054 | Ť | 0164 | ť | 0165 | |
U | 0055 | Ǔ | 01D3 | ǔ | 01D4 | |
Z | 005A | Ž | 017D | ž | 017E | |
Ü | 00DC | Ǚ | 01D9 | ǚ | 01DA | treema ja hattu |
Ʒ | 01B7 | Ǯ | 01EE | ǯ | 01EF | |
Ṡ | 1E60 | Ṧ | 1E66 | ṧ | 1E67 | hattu ja yläpuolinen piste |