Henki
Wikipedia
Henki tarkoittaa ihmisen tai eläimen elämää, vanhoissa uskomuksissa myös yliluonnollista elämänvoimaa. Elävä ihminen on hengissä eli hänellä on henki. Joillakin eläimillä, kuten kissalla, on nykyaikaistenkin, tosin leikillisten uskomusten mukaan monta henkeä eli elämää.
[muokkaa] Henkiolento
-
Pääartikkeli: Henkiolento
Henki tarkoittaa myös erilaisia uskomusolentoja ja taruolentoja, jotka eivät ole ruumiillisia ainakaan pääasialliselta olemukseltaan. Näitä ovat esimerkiksi Pyhä henki, luonnonhenget tai pahat henget eli demonit.
[muokkaa] Henkinen ja hengellinen
Henkinen tarkoittaa ruumiillisen tai aineellisen tai näihin sitoutuneen vastakohtaa. Hengellinen viittaa lähinnä uskonnolliseen aineettomaan ja siihen suuntautuvaan toimintaan ja ajatteluun.
[muokkaa] Muinaissuomalaisten elämänvoima
Henki tarkoitti muinaissuomalaisille ihmisen tai eläimen elämänvoimaa, jonka läsnäolo ilmeni muun muassa hengityksenä. Henki oli kuitenkin eri asia kuin sielu eli persoonallisuus. Henkensä menettänyt ihminen oli kuollut, kun taas sielunsa menettänyt saattoi jatkaa ruumiillista elämäänsä, tosin hyvin masentuneena, halvautuneena tai muuten vakavasti sairaana. Karanneen sielun saattoi tietäjä palauttaa ruumiiseen niin kauan, kuin ruumis oli hengissä. Sielu saattoi palata myös yksinään, ilman ruumista, jolloin kyseessä oli esimerkiksi kummitus tai suojelushaltija.
Henki virtasi hengityksen mukana, joten ilmeisesti ilma oli henkeä tai henkien kotipaikka (silloin, kun ne eivät asuneet ruumiissa). Henkeä saatettiin suunnata esimerkiksi puhaltamalla. Puhallus oli eräs tapa taikoa. Merenkävijät puhalsivat nostaakseen tuulta. Tarinoissa puhallettiin esimerkiksi kyitä ilmestymään aseista, tai luotiin sopiva taistelukenttä vihollisen kohtaamiseen. Nykyisinkin lapsen ihon kipeitä kohtia voidaan puhaltaa, tarkoituksena vähentää kipua. Alun perin on ehkä puhallettu lisää elämänvoimaa haavaan tai vammaan.
