Henkiraha
Wikipedia
Henkiraha eli henkivero on eräs Suomessa aiemmin käytetty verotusmuoto.
Henkiraha (ruotsiksi mantalspenningar tai personell utskyld) otettiin käyttöön vuonna 1634, kun 1625 maksettavaksi määrätyn leipäviljan myllytulli-nimisen kulutusveron periminen ei käytännössä onnistunut. Henkirahaa tuli jokaisen aatelittoman täysi-ikäisen kruunun alamaisen maksaa vuosittain kruunulle tuloistaan ja omaisuudestaan riippumatta. Vähitellen tästä verosta vapautettiin monia erilaisia väestöryhmiä.
Tämä (vanha) henkiraha korvattiin vuonna 1865 käyttöön otetulla (uudella) henkirahalla, jolla korvattiin muitakin veromuotoja:
1) Laamanninvero ja tuomarinvero, jotka koskivat heidän ylöspitoaan käräjillä.
2) Säätyjen vuonna 1624 maksaakseen ottamat teinirahat koulunuorison ylöspitoon.
3) Viipurin läänissä maksetut poduschnierahat.
Tämä henkiraha oli jokaisen 16–63 -vuotiaan naisen ja miehen maksettava valtiolle vuosittain ikään ja säätyyn katsomatta. Vero oli tuloista ja omaisuudesta riippumaton kiinteä maksu. Henkirahan suuruus oli vuosina 1865–1914 kaksi markkaa mieheltä ja yhden markan naiselta. Vuosina 1915–1916 vero oli kaksinkertainen ja 1918–1925 kaikki 18–64 -vuotiaat naiset ja miehet maksoivat viisi markkaa vuodessa.
Henkirahan maksamisesta oli vapautettu vaivaishoidolta elatusta saavat ja vaivaista isää, äitiä tai sukulaista elättävät henkilöt. Veroa ei myöskään tarvinnut maksaa sen, jolla oli vähintään kolme alle 10-vuotiasta lasta tai viisi alle 16-vuotiasta lasta.
Kuusamon pitäjän täysi-ikäiset asukkaat maksoivat vain puolet henkirahasta. Kokonaan verosta oli vapautettu Enontekiäisissä, Kittilässä, Sodankylässä, Kuolajärvellä, Inarissa ja Utsjoella asuvat sekä Suomen sotaväen miehistö ja Suomessa asuvat ulkomaalaiset, joita olivat myös venäläiset.
Henkirahan kantaminen lopetettiin Manner-Suomessa vuoden 1924 lopussa ja Ahvenanmaalla 23. huhtikuuta 1925.
[muokkaa] Lähteet
- Asetus hengeltä maksettavista veroista, 5/1865.
- Laki 296/1924.
