Ipanema
Wikipedia
Ipanema on kaupunginosa Rio de Janeiron kaupungissa Brasiliassa. Vuonna 1894 perustettu kaupunginosa sijaitsee Rio de Janeiron eteläosassa Atlantin valtameren rannalla. Nykyään Ipanema on yksi Rion suosituimmista ja kalleimmista kaupunginosista.
Ipaneman hiekkaranta ulottuu surffaajien suosimasta Arpoadorista Lebloniin. Rantamaisema on kuuluisa kuvioidusta jalkakäytävästään ja Leblonin päässä kohoavasta Dois irmãos (Kaksi veljestä) -vuoresta.
Paikallisten keskuudessa Ipaneman hiekkaranta on jopa Copacabanaa suositumpi. Ipanema ei kärsi samanlaisesta seksiturismista kuin Copacabana, vaan on täynnä pieniä elegantteja kahviloita ja liikkeitä. Cariocat, eli riolaiset, suunnistavat rannalla hengenpelastustornien (Posto) mukaan. Postojen kahdeksan ja yhdeksän välinen alue on homoseksuaalien suosiossa, Posto yhdeksän taas on tunnettu laittomista marihuanan käyttäjistä.
Vinicius de Moraes:n säveltämä ja Antonio Carlos Jobimin kirjoittama kappale "Garota de Ipanema", tyttö Ipanemalta, teki Ipanemasta kuuluisan vuonna 1962. Englanniksi käännetyn kappaleen lauloi muun muassa Frank Sinatra. Kappaleelle on omistettu pieni puisto Ipaneman itäosassa.
Ipanemalle pääsee parhaiten bussilla, tai metro-bussi -yhdistelmällä. Parkkipaikkoja on varsinkin aurinkoisina kesäpäivinä hyvin vaikea löytää. Iltaisin Ipanema voi olla rauhaton, sillä lähistöllä on kaksi favelaa.