Juri Nieminen
Wikipedia
Juri Nieminen (s. 1976) on Asikkalan nykyinen kunnanjohtaja.
Nieminen sai nykyisen virkansa neljäksi vuodeksi 20. heinäkuuta 2006. Ennen tätä hän oli toiminut Sulkavan kunnanjohtajana. Nieminen kuitenkin irtisanoutui tästä virasta siirtyäkseen Asikkalaan. Päätöksen jälkeen hänen seuraajakseen valittiin Sami Sulkko, joka aloitti uudessa virassaan lokakuussa 2006. Nieminen on yksi Suomen nuorimpia kunnanjohtajia: hän oli 29-vuotias saadessaan Asikkalan kunnanjohtajan viran. Hän on arvellut kuuluvansa maan kymmenen nuorimman kunnanjohtajan joukkoon[1], mutta luonnehtii nuorta ikäänsä ennemmin vahvuudeksi kuin heikkoudeksi.[2]
Juri Niemistä edelsi Asikkalan kunnanjohtajana Pekka Kommeri.