Kauppatori (Turku)
Wikipedia
Kauppatori on Turun ydinkeskustassa sijaitseva suosittu tori. Kauppatori rajautuu pohjoisessa Yliopistonkatuun, idässä Kauppiaskatuun, etelässä Eerikinkatuun ja lännessä Aurakatuun. Sen mitat ovat noin 120 metriä x 120 metriä. Kauppatori tunnettiin aiemmin, 1800-luvulla Uusitori-nimellä, kunnes torikauppa siirtyi Vanhalta Suurtorilta Aurajoen länsipuolelle C.L. Engelin kaavoituksessa tyhjäksi ruuduksi jääneelle aukiolle. Nykyään kauppatori on suosittu turistinähtävyys, tapaamis-, kauppa- sekä kahvittelupaikka ja sitä pidetään kaupungin keskipisteenä. Torilla järjestetään myös erilaisia tapahtumia, kuten mielenosoituksia ja konsertteja. Turun joukkoliikenteen bussipysäkit ovat kauppatorin laidoilla.
Kaupankäynti kauppatorilla hiljenee luonnollisesti hieman talviaikana, mutta erityisesti kesäisin torikauppiaat tarjoavat runsain määrin erilaisia tavaroita, tuoreita kasviksia ja hedelmiä, vaatteita sekä kukkia. Kauppatori on avoinna arkisin klo 7-18 ja lauantaisin klo 7-14. Lisäksi kesällä on avoinna myös iltatori kirpputorikauppiaineen.
[muokkaa] Tulevaisuudennäkymät
Turun kaupunginvaltuuston jäsenet ja lisäksi useat muut tahot ovat ehdottaneet toriparkin rakentamista torin alle. Nykyinen kauppatorin parkkipaikka, jota kaupunkilaisten keskuudessa kutsutaan varikoksi, sijaitsee torin luoteislaidassa. Lisäksi torin länsipuolella on maanalainen parkkiluola Louhi. Toriparkin kapasiteetti tulisi olemaan 700-800 autoa. Toriparkkihanke on herättänyt monissa vastustusta, mutta kaupungin päättäjät vihreitä ja vasemmistoliittoa lukuun ottamatta äänestivät hankkeen puolesta. Hanketta vastustetaan mm. kauppatorin huonon maaperän vuoksi ja siksi, että tori tulisi olemaan pitkään auki kaivuutöiden takia. Monet ovat myös sitä mieltä, että parkkiluola Louhi riittää turkulaisille autoilijoille.
Lisäksi torin ja lähinnä sen läheisyydessä olevien rakennusten ulkonäkö on aiheuttanut keskustelua. On esitetty suunnitelmia, joiden mukaan kävelykatua jatkettaisiin myös torin ympäristöön, rakennusten julkisivut saneerattaisiin ja joukkoliikenne siirrettäisiin Puutorille, toiselle ydinkeskustan aukiolle.