Kim Novak
Wikipedia
Kim Novak (oikealta nimeltään Marilyn Pauline Novak, s. 13. helmikuuta 1933 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän oli 50-luvun lopussa yksi Amerikan suosituimmista elokuvatähdistä. Hänen kuuluisin roolityönsä on luultavasti Alfred Hitchcockin ohjaama elokuva Vertigo – punainen kyynel (1958).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Kim Novak Syntyi Marilyn Pauline Novakina Chicagossa Yhdysvalloissa vuonna 1933 roomalaiskatolilaiseen amerikantšekkiläiseen perheeseen. Hänen kummatkin vanhempansa olivat entisiä opettajia, ja Novakilla oli yksi sisko. Valmistuttuaan high schoolista Kim aloitti mallin työt. Muutettuaan Los Angelesiin hän jatkoi mallin töitään. Vuonna 1954 hän teki elokuvadebyyttinsä Jane Russellin tähdittämässä elokuvassa Ranskalainen linja (The French Line). Kim Novakin nimi ei päässyt edes lopputeksteihin.
[muokkaa] Ura
Kim Novakin löysi Columbia Picturesin agentti ja hän teki koefilmin. Columbia Pictures etsi uutta kaunotarta korvaamaan kapinoiva ja hankala Rita Hayworth ja allekirjoitti Novakin kanssa puolen vuoden sopimuksen. Columbia päätti tehdä vaaleasta Kim Novakista oman versionsa Marilyn Monroesta. Tuolloin Kim vielä käytti omaa nimeään, Marilyn Novak. Tuotantoyhtiö olisi halunnut vaihtaa sen Kit Marloweksi. Kim kuitenkin halusi pitää edes sukunimensä ja niin hän ja studio lopulta sopivat taiteilijanimeksi Kim Novak. Kimistä tulikin nopeasti suosittu näyttelijä ja hänen vastanäyttelijöinään olikin sellaisia maailmantähtiä kuin Jack Lemmon, William Holden, Frank Sinatra ja Rita Hayworth. Vuonna 1958 Kim esitti kaksoisroolin Alfred Hitchcockin elokuvassa Vertigo – punainen kyynel, jossa hänen vastanäyttelijänä oli James Stewart. Elokuva ei ollut mikään jymymenestys, mutta vuosikymmenten aikana siitä on tullut todellinen jännityselokuvien klassikko ja Kim Novakin parhaiten tunnettu roolityö. 60-luvulla Novakin tähti alkoi himmetä. Hän itse asiassa kieltäytyi monista hänelle tarjotuista seksikkäistä ja hohdokkaista naisrooleista. Hän myös torjui monet "vahvat roolit", kuten pääosan elokuvasta Aamiainen Tiffanylla. Hän sai kuitenkin paljon kehuja roolistaan vulgaarina tarjoilijattarena elokuvassa Elämän kahle (Of Human Bondage) (1964). Vuonna 1964 hän kuitenkin näytteli Dean Martinin kanssa Billy Wilderin elokuvassa Suutele minua, tyhmyri (Kiss Me, Stupid). 60-luvun jälkeen Novak on esiintynyt elokuvissa vain harvakseltaan ja viimeisin elokuva on vuodelta 1991. 70- ja 80-luvuilla hän esiintyi televisiosarjoissa, kuten Viinitila Falcon Crestissä vuosina 1986-1987.
[muokkaa] Yksityiselämä
Kim Novak on ollut kaksi kertaa naimisissa, ensin englantilaisen näyttelijän Richard Johnsonin kanssa vuosina 1965-1966, sitten vuodesta 1976 lähtien Dr. Robert Malloyn kanssa. Hänen kotinsa Oregonissa ja suurin osa hänen uraansa liittyvistä muistiinpanoista ja valokuvista tuhoutuivat tulipalossa vuonna 2000.