Kromatografia
Wikipedia
Kromatografia on kemian ja biokemian menetelmä kemiallisten yhdisteiden eristämiseksi, puhdistamiseksi ja määrittämiseksi. Kromatografia perustuu siihen, että aineilla on erilainen koko, sähkövarauksien määrä, erilaiset kemialliset ominaisuudet sekä siihen että aineiden liukoisuus eri liuottimiin vaihtelee.
Kromatografiassa on kaksi faasia: liikkuva faasi ja kiinteä faasi, jotka eroavat toisistaan esimerkiksi siten, että toinen faasi on hydrofiilinen ja toinen hydrofobinen. Tällöin näyte saadaan erottumaan siten, että aine on jakautunut joko hydrofiiliseen tai hydrofobiseen faasiin.
Kromatografia voidaan jakaa liikkuvan faasin perusteella neste-, kaasu- ja kiinteäkromatografiaan. Lisäksi se voidaan lajitella kiinteän faasin mukaan paperi-, ohutkerros-, ioni-, pylväs-, korkeapaine- ja affiniteettikromatografiaan sekä geelisuodatukseen. Paperikromatografiassa tutkittava näyte kiinnitetään paperin reunaan, jonka jälkeen liikkuvan faasin annetaan nousta paperia pitkin kapillaarivoimien ansiosta. Tässä liikkuva faasi voisi olla esimerkiksi vesihöyry. Ohutkerroskromatografia muistuttaa paperikromatografiaa, mutta kiinteä faasi vain on levitettynä esimerkiksi lasilevyn pintaan ja se voi olla jokin geeli tai jauhe. Korkeapainenestekromatografiassa liuotin ajetaan korkean paineen avulla hienojakoisen kiinteän faasin läpi. Affiniteettikromatografia perustuu aineiden kemiallisiin ominaisuuksin kuten aineen muodostamiin sidoksiin tai sen kykyyn protolysoitua.
- Erilaisia kromatografian lajeja
- Pylväskromatografia (column chromatography)
- Nestekromatografia (liquid chromatography, LC)
- Ohutkerroskromatografia (thin-layer chromatography, TLC)
- Paperikromatografia (paper chromatography)
- Kaasukromatografia (gas-liquid chromatography, GLC)
- Korkean erotuskyvyn nestekromatografia (high performance liquid chromatography, HPLC, aikoinaan myös high pressure liquid chromatography (= suurpainenestekromatografia))
- Ylikriittinen kromatografia (supercritical fluid chromatography)
- Ioninvaihtokromatografia (ion exchange chromatography)