Kromosomistomutaatio
Wikipedia
Kromosomistomutaatio on tila, jossa kromosomistossa on normaalista poikkeava määrä kromosomeja. Mutaatio voi koskea yksittäisiä kromosomipareja, jolloin kyseessä on trisomia tai monosomia (yksi kromosomi liikaa tai liian vähän). Koko kromosomiston moninkertaistumista, joka on suhteellisen yleistä kasvimaailmassa, sanotaan polyploidiaksi. Yleensä polyploidiset kasvit sietävät vaikeita sääolosuhteita paremmin, ja ne kasvavat myös kookkaammiksi.
Jotkin kromosomistomutaatiot aiheuttavat kehityshäiriöitä, ihmisellä esimerkiksi Downin syndrooman. Siinä kromosomia 21 on kahden sijaan kolme kappaletta. Tämä johtuu yleensä siitä, että sukusolujen jakautuessa munasoluun tai siittiöön on jäänyt ylimääräinen kromosomi.
Katso myös: Kromosomimutaatio