Kuvakirjoitus
Wikipedia
Kuvakirjoitus (piktogrammikirjoitus, piktografinen kirjoitus) on kirjoitusta, jossa jokin kuva merkitsee sanaa. Esimerkiksi tähden kuva merkitsee tähteä tai jumalaa. Kuvia eli piktogrammeja voidaan yhdistellä. Veden ja kasvin kuvat yhdistetynä voivat merkitä kasteltua puutarhaa.
Varhaisin kuvakirjoitus oli Mesopotamian Uruk-kirjoitus, joka lienee kehittynyt savisista laskurahoista, joita käytettiin savikuoreen upotettuna varmistamaan, että karavaanin lähetys menee kokonaisuutena perille. Näin kuvakirjoituksen synty liittyy kaukokaupan syntyyn. Mesopotamian kuvakirjoitus kehittyi muutaman sadan vuoden sisään nuolenpääkirjoitukseksi. Ennen kuvakirjoitusta maalattiin erilaisia kuvia mm luolien seiniin. Nykyään käytetään kuvamerkkejä eli piktogrammeja muun muassa liikennemerkeissä. Logogrammi (logografi, ideogrammi, ideografi) on merkki, joka ilmaisee jonkun ajatuksen, esim Kuun nousu.
Kiinalaisilla ja keski-Amerikan intiaanikansoillakin on samankaltaisia kuvakirjoitusjärjestelmiä.
[muokkaa] Laskurahojen kehitys
Varhaiset laskurahat ilmestyivät Lähi-idässä noin 9000 eaa., mutta alkoivat kehittyä noin 5000 eaa. viljelyn voimistuessa.