Labradorinnoutaja
Wikipedia
| Labradorinnoutaja | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa | Kanada (Newfoundland), Iso-Britannia |
| Määrä | |
| Rodun syntyaika | 1800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | Metsästyskoira |
| Nykyinen käyttö | Metsästyskoira, seurakoira, palveluskoira |
| Elinikä | yli 10 vuotta |
| Muita nimityksiä | Labbis, Lapukka |
| FCI-luokitus | Ryhmä 8 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 25–40 kg |
| Säkäkorkeus | 54–57 cm |
| Väritys | Musta, keltainen, ruskea |
Labradorinnoutaja on alun perin kanadalainen koirarotu. FCI pitää kuitenkin sen alkuperämaana Iso-Britanniaa, koska se jalostettiin siellä nykyiseen muotoonsa. Se on yksi maailman suosituimmista koiraroduista. Rekisteritietojen mukaan labradorinnoutaja on suosituin koirarotu sekä Englannissa että Yhdysvalloissa. Suomessa rotu on ollut vuonna 1999 neljänneksi suosituin koirarotu. Suomessa oli vuoden 2006 toukokuun alkuun mennessä 36 116 rekisterissä olevaa labradorinnoutajaa.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkonäkö
Labradorinnoutaja on vankkarakenteinen, tiivisrunkoinen, toiminnanhaluinen ja hyväntuulinen koira. Sillä on hyvä vainu, ja se on erinomainen noutaja. Labbiksen kallo on leveä, otsapenger selvä, kirsu on iso ja leuat ovat keskipitkät ja voimakkaat. Silmät ovat keskikokoiset, ruskeat tai pähkinänväriset ja ilme ystävällinen. Korvat ovat melko pienet ja päänmyötäisinä riippuvat. Labradorinnoutaja on väriltään joko musta, keltainen tai harvinaisempana ruskea. Labradorinnoutajasta on nykyään kaksi linjaa; näyttelylinja ja käyttölinja. Käyttölinjaiset ovat huomattavasti kevytrakenteisempia, vilkkaampia, sekä niillä on paremmat taipumukset. Näyttelylinjaiset sitä vastoin raskasrakenteisia, rauhallisempia, eikä niillä yleensä ole usein niin hyviä taipumuksia kuin käyttölinjaisilla. Uroksen ihannekorkeus on 56–57 cm ja nartun 54–56 cm.
[muokkaa] Luonne ja käyttäytyminen
Labradorinnoutaja on ystävällinen, miellyttämisenhaluinen, nopea ja älykäs, minkä vuoksi se on useimmiten helppo kouluttaa. Sitä käytetäänkin laajasti eri tehtävissä, esimerkiksi metsästyskoirana, palveluskoirana, opaskoirana, huumekoirana ja rauniokoirana. Rotu on hyvä seura- ja perhekoira tasapainoisen luonteensa ansiosta. Se vaatii paljon ihmisen seuraa ja pitkästyy yksin ollessaan. Rotu ei sovi vahtikoiraksi, koska sillä ei ole vahtikoiran taipumuksia. Onnellisimmillaan labradorinnoutaja on saadessaan tehdä sille tarkoitettua työtä eli pienriistan talteenottoa sekä maalta että vedestä.
[muokkaa] Alkuperä
Newfoundlandista Kanadasta tuotiin koiria kalastuslaivojen mukana Englantiin 1700-luvulla, jolloin koirat risteytettiin englantilaisiin lintukoiriin ja muihinkin koirarotuihin. Labradorinnoutajia kutsuttiin aluksi St.Johnin koiriksi tai Labradorinkoiriksi. Lopulta syntyi yhtenäinen koirarotu, jonka Englannin Kennelklubi hyväksyi vuonna 1903. Rodun käyttötarkoitus on auttaa metsästyksessä ammutun pienriistan talteenottamisessa.Ja se myös kuuntelee johtajaa.
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
Labradorinnoutaja on kotoisin New Foundlandista, Kanadan graniittikallioiselta itärannikolta. Siellä se toimi kalastajien apulaisena noutaen jäisestä vedestä verkkojen korkkisia kohoja ja hinaten niitä rantaan, niin että kalastajat saivat verkot kalansaaliineen vedetyiksi maihin. 1800-luvun alussa newfoundlandilaisia kalastajia tuli Englantiin kalaa myymään, ja monet myivät myös koiransa. Näitä St. johninkoiriksi kutsuttuja hyviä noutajia risteytettiin englantilaisiin seisoviin lintukoiriin ja niin saatiin vähitellen syntymään yhtenäinen rotu. Nimen labradorinnoutajalle antoi vuonna 1887 Malmesburyn kreivi, ja siitä tuli heti suosittu metsästyskoira. Englannin kennelliitto hyväksyi rodun vuonna 1903
