Lahden Alueen Kehittämisyhtiö
Wikipedia
Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy, lyhennettynä LAKES, on Arrjärven, Asikkalan, Lahden, Heinolan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Nastolan, Orimattilan ja Padasjoen omistama elinkeinojen kehittämisyhtiö. Yhtiöön on pyritty keskittämään maakunnallista elinkeinotoimintaa.
Yhtiön toimitusjohtajana on entinen työministerin erityisavustaja Petri Mäkinen, joka siirtyi Lahden seudulle Keski-Suomesta.
Yhtiö on mahdollistanut omistajilleen erillisten elinkeinoasiamiesten tehtävien lakkauttamisen ja yhdistämisen maakunnallisiksi.
Kärkölän kunnanjohtaja Seppo Huldén esitti 2006 säästötoimina Lappilan ja kirkonkylän koulujen lakkauttamisen lisäksi Kärkölän eroamista Lahden Alueen Kehittämisyhtiöstä []
[muokkaa] Lähteet
- Lahden Radio: [1] Kärkölän karsinnat käsittelyssä ensi viikolla, 24. marraskuuta 2006.