Laserdisc
Wikipedia
Laserdisc-kuvalevy (Laservision) on Philipsin kehittämä nykyisen DVD-levyn edelläkävijä. Se kehitettiin jo samoihin aikoihin, kun Philips yhteistyössä Sonyn kanssa suunnitteli audiokäyttöön soveltuvaa Compact Disc-levyä, joka tutummin tunnetaan nimellä CD-levy. Laserdisc-kuvalevyissä käytettiin samaa lasersäteellä optisesti luettavan levyn tekniikkaa kuin nykyisissä CD- ja DVD-levyissäkin.
Philips huomasi jo CD-äänilevyn kehitystyön alussa mahdollisuuden tallentaa optisesti luettaviin laserlevyihin videokuvan ja äänen yhdistelmän. Tekniikka mahdollisti videomateriaalin esittämisen erittäin korkeatasoisena senaikaisiin kuluttajakäyttöön markkinoitaviin kotivideonauhoittimiin verrattuna. Vaikka levyillä olevan videomateriaalin käyttö olikin yksisuuntaista eli käyttäjä ei pystynyt itse tallentamaan levylle, sen käyttö alkoi kaikesta huolimatta saamaan suurta kannatusta varsinkin todellisten TV-katsojien keskuudessa, jotka arvostivat suuresti äänen ja kuvan laatua. Videotykkien ilmestyminen markkinoille avasi Laserdisc-levyjen myynnille suuren oven todellisten kotielokuvaharrastajien keskuudessa, jotka tahtoivat katsoa elokuvia kotioloissa valkokankaalta kustannuksista huolimatta. Kotivideonauhureiden tekniikan epävakaa kuvanlaatu näkyi jo liiaksi videotykillä valkokankaalle heijastetussa kuvassa, jonka Laserdisc-levyjen ammattitasoinen laatu paikkasi.
Alkujaan Laserdisc-levyillä myytiin elokuvia nauhatallenteiden ohessa. Levyjen huono puoli oli se, että elokuvien tuotantomaiden ulkopuolella niitä katselevien henkilöiden käytössä ei ollut käännöstekstityksiä, jos elokuvalevyjä katsovan henkilön kielitaito ei riittänyt elokuvan seuraamiseen. Levyille voitiin tallentaa ainoastaan pelkkää videokuvaa ja ääntä. Yleensä erillisiä kieliversioita käännösteksteineen tai jälkiäänityksineen levyistä ei valmistettu.
Vähitellen Laserdisc-tallenteiden ohjelmatarjontaa laajennettiin ja pelkkien elokuvien lisäksi niillä oli saatavilla myös musiikkiohjelmia kuten musiikkivideoita tai musiikkiyhtyeiden televisioituja esiintymisiä, joiden näkeminen normaaleissa TV-lähetyksissä oli muutoin harvinaista. Myös joitakin dokumenttiohjelmiakin tai muita erittäin suosittuja TV-ohjelmia markkinoitiin Laserdisc-levyillä. Laserdisc-levyjen ohjelmatarjonta on ollut mitä todennäköisemmin nykyisten DVD-levyillä saatavan ohjelmatarjonnan selvänä esimerkkinä.
Laserdisc-kuvalevyt ovat halkaisijaltaan vinyyli-LP-levyjen tapaan 12 tuumaa (30,48 cm). Ne ovat yksinomaan myös kaksipuoleisia levyjä, jolloin niiden tallennuskyky on käytetty täydellisesti hyväkseen. Varhaisimmissa soittimissa käyttäjä joutui itse kääntämään levyn ympäri jatkaakseen levylle tallennetun ohjelmamateriaalin toistamista, mutta myöhemmän ajan soittimissa laserlukupää kääntyi itse levyn molemmille puolille. Näissä uudemmissa soittimissa puolenvaihdosta johtuva käännös aiheutti pienen tauon toistossa.
Laserdisc-kuvalevyjä on kahden tyyppisiä: CAV- ja CLV-levyjä. CAV-levyt (Constant Angular Velocity) pyörivät alusta loppuun saakka täsmälleen samalla kierrosnopeudella levylle tallennetusta videojärjestelmästä riippuen (PAL tai NTSC). CLV-levyt (Constant Linear Velocity) pyörivät soittimessa muuttuvalla nopeudella kuten CD-levytkin äänentoistossa. CLV-levyjen huono ominaisuus on se, että niiltä ei voida toistaa pysäytyskuvaa eikä uudempien soittimien pikaselausnäppäimillä selata levyn sisältöä pikana kuva näkyvillä kuten CAV-tyypin levyissä on mahdollista.
Varhaisemmissa LD-levyissä kuva ja ääni tallennettiin täysin analogisesti. Ajan kuluessa LD-levyissäkin otettiin käyttöön digitaalinen ääni, mutta videokuva tallennettiin edelleen analogisesti. Varsinkin CAV-levyjen pintaa tarkastellessa on helposti nähtävissä videosignaalin aiheuttama sektorimainen jälki. Videosignaalin analogisuudesta johtuen kuvan laatu on täysin riippuvainen levyn pinnan kunnosta. Huolimattomasta käsittelystä levyn pintaan aiheutuvat naarmut ja lika aiheuttavat välittömästi näkyviä, ei-toivottuja häiriöitä videokuvassa.
LD-levyjen ja niitä toistavien laitteiden valmistus on nykyään lopetettu. Viimeisin suurin LD-levyjen käyttösovellutus on ollut karaokekäytössä. DVD-levyformaatti korvasi lopulta LD-levyt pienemmän levykokoon, suuremman tallennuskapasiteetin, edullisempien soittimien ja ennen kaikkea monipuolisuutensa takia. Philips yritti 1980-luvun alussa markkinoida LD-levyjä myös tietokoneilla luotavien tietokantojen tallennuskäyttöön, mutta luopui yrityksestä hyvin lyhyessä ajassa ja keskittyi enemmän CD-levyjen kehitystyöhön.
