Lepät

Wikipedia

Lepät
Harmaaleppä (Alnus incana)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta Kaari: Siemenkasvit Magnoliophyta Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida Lahko: Fagales Heimo: Koivukasvit Betulaceae Suku: Lepät Alnus

Lepät (Alnus) on koivujen betulaceae heimoon kuuluva kasvisuku, joka sisältää noin 30 lajia puita ja pensaita. Lepät ovat levinneet koko pohjoiselle pallonpuoliskon lauhkealle vyöhykkeelle, joitain lajeja tavataan myös Andeilla. Lepät pudottavat lehtensä syksyllä ja niiden kukinnot ovat pitkulaisia norkkoja. Koivusta poiketen emikukinnot muuttuvat vanhetessaan tummanruskeiksi ja koviksi siemenpesiksi, jotka muistuttavat ulkonäöltään männyn käpyjä.

Tavallisin leppälaji on tervaleppä Alnus glutinosa, joka on yleinen Euroopassa ja tunnetaan myös muualla. Tervalepän ohella Suomessa kasvaa harmaaleppä Alnus incana.

Sisällysluettelo 1 Luokitus 2 Yleistä 2.1 Nimen alkuperä 3 Käyttö 4 Lähteet ja viitteet 5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Luokitus

Leppien suku jakaantuu kolmeen alasukuun:

• Alnus. 15-25 lajia
  • Alnus acuminata
  • Alnus cordata
  • Alnus formosana
  • Alnus glutinosa – tervaleppä
    • Alnus glutinosa subsp. pyramidalis – pilaritervaleppä
  • Alnus incana – harmaaleppä
    • Alnus oblongifolia (Alnus incana subsp. oblongifolia)
    • Alnus rugosa (Alnus incana subsp. rugosa)
    • Alnus tenuifolia (Alnus incana subsp. tenuifolia)
  • Alnus japonica
  • Alnus jorullensis
  • Alnus orientalis
  • Alnus rhombifolia
  • Alnus rubra – punaleppä
  • Alnus serrulata
  • Alnus subcordata

• Clethropsis. 3 lajia
  • Alnus maritima
  • Alnus nepalensis
  • Alnus nitida

• Alnobetula. 1-4 lajia
  • Alnus viridis – pensasleppä
    • Alnus viridis subsp. viridis
    • Alnus viridis subsp. maximowiczii (Alnus maximowiczii)
    • Alnus viridis subsp. crispa (Alnus crispa)
    • Alnus viridis subsp. sinuata (Alnus sinuata)

[muokkaa] Yleistä

Leppiä tavataan yleisesti läpi Suomen. Tervaleppä viihtyy rannikoilta Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Harmaaleppä kasvaa kaikkialla lukuun ottamatta eteläisiä rannikkoseutuja ja pohjoisinta Lappia. Yleisyydestään huolimatta leppämetsät ovat harvinaisia^[1]. Lepät kasvavat nopeasti ja monia lajikkeita voidaan pitää pioneeripuulajeina. Lepät kestävät kovaa tuulta ja sietävät hyvin saasteita.

Leppä voi hyvällä kasvupaikoilla elää yli satavuotiaaksi. Suurin leppälaji on pohjoisamerikkalainen punaleppä (Alnus rubra), joka voi kasvaa jopa 40 metrin korkuiseksi. Suomessa harmaaleppä voi parhaimmillaan kasvaa 25 metriin^[1], tervaleppä hieman korkeammaksi. Monet lepät jäävät pieniksi pensaiksi. Leppälajeille tyypillistä on taipumus kasvattaa juurivesoja. Myös kaadettu leppä lähtee yleensä kasvamaan uudestaan kannosta.

Leppien juurinystyröissä elää Frankia -sädesieniä, jotka kykenevät sitomaan typpeä ilmasta. Leppä elää symbioosissa näiden nystyräbakteerien kanssa tarjoten niille ravintoa ja saaden niiltä typpiyhdisteitä. Runsaan typensaantinsa takia leppä ei varastoi lehtensä typpiyhdisteitä, jonka takia puu pudottaa lehtensä vihreinä. Runsasravinteisen lehtikarikkeen ansiosta lepät muuttavat kasvupaikkansa maaperää aikaisempaa hedelmällisemmäksi^[2].

Suomessa kasvaa kahta leppälajia, harmaaleppää (Alnus incana) ja tervaleppää (Alnus glutinosa). Molemmat Suomen leppälajit kukkivat hyvin varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista. Hedenorkoista leviävä siitepöly aiheuttaa monille ihmisille keväisin allergiaoireita. Käpymäiseen, runsaan sentin mittaiseen siemenkotaan kehittyy pieniä ruskeita siemeniä.

[muokkaa] Nimen alkuperä

Puun nimi "leppä" tulee vanhasta, itämerensuomalaisissa kielissä esiintyneestä, verta tarkoittavasta sanasta. Nimellä viitataan lepän punertavaan puuainekseen, vahingoittunut lepän pinta muuttuu punaiseksi ja haava näyttää verestävältä^[3].

[muokkaa] Käyttö

Leppien lehtiä, kuorta ja upruja on käytetty kankaiden ja nahan värjäämiseen. Urpuja käytettiin lääkkeenä ja lepänkävyistä teetä. Keväisin urpujen määrästä tehtiin myös ennustuksia. Nuorten hedenorkkojen ollessa enemmistönä tulevan vuoden viljasadon arveltiin olevan hyvä, ylivuotisten eminorkkojen ylivoima ennusti huonoa satoa^[3].

Leppien nuoret oksat soveltuivat niukkoina aikoina lehdeksiksi, joita käytettiin lisärehuna kotieläimille. Leppien puuainesta, erityisesti tervaleppää, käytetään muun muassa puukenkien ja muiden käsitöiden valmistukseen sekä saunojen laudelautoina. Puu on punertavaa ja suhteellisen pehmeää.

[muokkaa] Lähteet ja viitteet

• ^  Vuonna 1992 leppävaltaisten metsien osuus koko Suomen metsäalasta oli 0,4%^[2].

1. ↑ Piia Hacklin, Harmaaleppä Alcus Incana, Metsäekologian laitos. Luettu 4. tammikuuta 2007.
2. ↑ ^{2,0 2,1} Kurt Fagerstedt, Kerttu Pellinen, Pekka Saranpää, Tuuli Timonen (1996): Mikä puu - mistä puusta. Yliopistopaino. ISBN 951-570-293-3. sivu 120.
3. ↑ ^{3,0 3,1} Hendrik Relve (1997): Puiden juurilla. Gummerus Kirjapaino Oy. ISBN 951-796-070-0. sivu 38.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Lepät, Museovirasto
• Lepät, Metsäkoulu
• Alnus Mill., Den virtuella floran (ruotsiksi)