Liberian sisällissota

Wikipedia

Liberian sisällissota oli konflikti Liberiassa vuosina 1989–1996.

Liberian presidentti Samuel Doe oli ottanut vallan vallankaappauksella vuonna 1980, mutta ulkomaiden oppositio hänen epädemokraattista hallintoaan vastaan johti maan talouden romahtamiseen. Aluksi Doe murskasi sisäisen opposition, mutta sen jälkeen kun hänen krahn-heimonsa alkoi hyökätä muita heimoja vastaan – erityisesti Nimban piirikunnassa – konflikti näytti väistämättömältä.

Charles Taylor, joka oli lähtenyt Doen hallituksesta, kokosi Norsunluurannikolla joukon kapinallisia, jotka myöhemmin tunnettiin nimellä Liberian Kansallinen Patrioottinen Rintama (NPFL). He hyökkäsivät Nimban piirkuntaan 24. joulukuuta 1989. Liberian armeija kosti tämän koko alueen asukkaille, hyökäten aseettomia siviilejä vastaan ja polttaen kyliä. Monet lähtivät pakolaisiksi Guineaan ja Norsunluurannikolle, mutta oppositio Doea vastaan voimistui. Prince Johnson oli liittoutunut Taylorin kanssa hyökkäyksessä, mutta erosi pian muodostaakseen oman sissiliikkeensä, joka perustui gio-heimoon.

Vuoden 1990 puoliväliin mennessä Liberia oli sisällissodassa. Taylorin NPFL kontrolloi pian suurta osaa maasta, samalla kun Johnson valtasi suuren osan pääkaupungista Monroviasta. ECOWAS yritti suostutella Doen eroamaan ja lähtemään maanpakoon, mutta vaikka hänen asemansa oli heikko – hänet oli saarrettu palatsiinsa – Doe kieltäytyi. Doen ollessa lyhyellä käynnillä poissa palatsistaan häntä vastaan hyökättiin ja hänet vangittiin. Johnson miehineen kidutti Doeta teloittaen hänet lopulta.

Rauha oli kuitenkin vielä kaukana, sillä sekä Taylor että Johnson pyrkivät valtaan. Johnsonin suurella tuella ECOMOG julisti Kansallisen Yhtenäisyyden Väliaikaishallituksen (IGNU) Amos Sawyer presidenttinään. Taylor hyökkäsi Monroviaan 1992, mutta ECOMOG vahvisti kaupunkia ja neuvotteli Cotonoun sopimuksen, joka oli sopimus NPFL:n, IGNU:n ja Doen jäljellejääneiden tukijoiden välillä. Nämä tunnettiin Liberian Yhdistyneenä Vapautusliikkeenä Demokratialle (ULIMO). Hallituskoalitio muodostettiin elokuussa 1993.

Syyskuussa 1994 Akosombon sopimus yritti korvata koalition siirtymisellä demokraattiseen hallintoon, mutta IGNU ei hyväksynyt sitä. Abujan sopimus elokuussa 1995 onnistui lopulta onnistui tämän aikaan, mutta huhtikuussa 1996 NPFL ja ULIMO alkoivat taistella Monroviassa, mikä johti useimpien kansainvälisten kansalaisjärjestöjen evakuoimiseen ja kaupungin suuren osan tuhoon.

Taistelut päätettiin muutoksella Abujan sopimukseen elokuussa, jolloin sovittiin aseistariisunnasta ja joukkojen demobilisaatiosta vuoteen 1997 mennessä ja vaaleista heinäkuussa 1997. Charles Taylor muodosti Kansallisen Patrioottisen Puolueen, joka voitti laajan enemmistön ja jätti maan riittävän rauhalliseksi että pakolaiset alkoivat palata. Muut johtajat kuitenkin pakotettiin lähtemään maasta ja jotkut ULIMO:n joukot muodostettiin uudelleen Yhdistyneet Liberialaiset Yhteisymmärrykselle ja Demokratialle (LURD) nimisenä. LURD aloitti taistelut Lofan piirikunnassa tavoitteenaan horjuttaa hallitusta ja saavuttaa alueen timanttikenttien kontrolli, tämä johti Liberian Toiseen Sisällissotaan.

YK arvioi että 150 000 ihmistä kuoli Liberian ensimmäisessä ja toisessa sisällissodassa ja 850 000 pakolaista pakeni naapurimaihin. Sodassa käytettiin lapsisotilaita ja maa oli pitkään kaoottisessa tilassa. Vuosien taistelut sekä useimpien yritysten pako hävitti tavanomaisen taloudellisen toiminnan. Kaoottinen tilanne joka vallitsi vielä 1990-luvun lopulla on nähtävissä nopeana talouden laskuna ja timanttien ja puutavaran myyntinä aseita vastaan.

Niin sanottu Liberian toinen sisällissota käytiin vuosina 1999–2003. Sen jälkeen maan presidentiksi valittiin Ellen Johnson Sirleaf, joka astui virkaansa tammikuussa 2006.