Lustmord
Wikipedia
Brian "Lustmord" Williams on ns. dark ambient -musiikkigenren edelläkävijä, vaikka ei itse pidäkään musiikkiaan erityisen "synkkänä", ja on sitä mieltä että ihmiset, jotka näkevät sen vain "dark ambientina" eivät täysin ymmärrä sitä. Lustmord yrittää luoda tunteen paikasta, joka on olemassa vain musiikissa ja sen välityksellä: "hän yrittää tuoda paikan kuuntelijan luo, ei kuuntelijaa paikan luo".[1]
Lustmord on tehnyt kenttä-äänityksiä kryptissa, luolissa ja teurastamoissa.
Lustmordin alkuajan sivuprojekti oli Terror Against Terror, jossa oli hänen lisäkseen Andrew Lagowski. Yhtyeen oli tarkoitus julkaista levytrilogia, josta jokainen osa olisi ollut edellistä "meluisampi"; kolmas ja viimeinen olisi ollut pelkkää meteliä. Trilogiasta ei kuitenkaan julkaistu kuin sen ensimmäinen osa, sillä se saatiin julkaistua vasta kaksi vuotta valmistumisensa jälkeen, jolloin se oli jo "vanhentunut".
Walesilaissyntyinen Brian Williams kuuntelee musiikkia laajalta alalta, erityisesti hidasrytminen ja "avara" musiikki kuten dub on lähellä hänen sydäntään, ja vaikka Lustmordin musiikista sitä ei ehkä kuule, se ja muiden muassa hiphop-rytmit ovat olleet suoria musiikillisia vaikutteita hänelle.[2]
Lustmord on tehnyt yhteistyötä Robert Richin kanssa Stalker-levyllä ja Melvinsin kanssa Pigs Of The Roman Empire -albumilla. Hän teki "sääefektit" Toolin vuoden 2006 10,000 Days -albumin 10,000 Days (Wings Pt 2) -kappaleelle. Hän myös remiksasi Toolin Schism ja Parabola -kappaleet, jotka julkaistiin 20. joulukuuta 2005 DVD-singleillä.
Nyttemmin Brian Williams on työskennellyt Hollywood-elokuvien parissa, suunnitellen niihin äänimaailmoja. Hän on myös tehnyt soundtrackeja elokuviin kuten Zoetrope. Elokuvan musiikki julkaistiin myös omana albumina.
Church Of Satanin kutsumana Lustmord esiintyi ensimmäistä kertaa livenä 25 vuoteen osana kirkon ensimmäistä julkista Satanic High Mass -tapahtumaa 6.6.06. Konsertti äänitettiin ja julkaistiin albumina Lustmord Rising (06.06.06). Levy sisältää vanhoja kappaleita uudelleenjärjesteltynä, uutta materiaalia sekä improvisointia.[3]
Lustmord on tehnyt levytyssopimuksen Hydra Head Recordsin kanssa, ja uusi levy on määrä julkaista helmikuussa 2007.
[muokkaa] Diskografia
- 1981 - Lustmørd
- 1983 - Lustmordekay
- 1986 - Paradise Disowned
- 1990 - Heresy
- 1991 - A Document Of Early Acoustic & Tactical Experimentation
- 1992 - The Monstrous Soul
- 1993 - Isolrubin BK: Crash Injury Trauma
- 1994 - The Place Where The Black Stars Hang
- 1994 - Arecibo: Trans Plutonian Transmissions
- 1995 - Lustmord & Robert Rich: Stalker
- 1996 - Strange Attractor / Black Star
- 1997 - Lustmord vs. Metal Beast: Untitled
- 2000 - Purifying Fire
- 2001 - Metavoid
- 2002 - Lustmord & Hecate: Law Of The Battle Of Conquest
- 2002 - Zoetrope
- 2004 - Carbon/Core
- 2004 - Lustmord & Melvins: Pigs Of The Roman Empire
- 2006 - Lustmord Rising (06.06.06)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Lustmordin virallinen sivu
- Brian Williams Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Hydra Head Records