Mangosuthu Buthelezi
Wikipedia
päällikkö Mangosuthu "Gatsha" Buthelezi (27. elokuuta 1928 - ) on eteläafrikkalainen poliitikko ja zulu-johtaja. Buthelezi toimii vuonna 1975 perustamansa Inkatha-vapauspuolueen puheenjohtajana. Buthelezi nousi merkittävän Buthelezi-klaanin päälliköksi vuonna 1953 ja vuonna 1976 hänet nimitettiin KwaZulun bantustanin johtajaksi. 1970-luvulla vaikuttaneen musta tietoisuus-liikkeen piirissä hänet tuomittiin laajasti yhteistoiminnasta aparhteid-hallinnon kanssa erityisesti Buthelezin voimakkaiden kommunisminvastaisten näkemysten vuoksi. Buthelezi kuitenkin määrätietoisesti esti Etelä-Afrikan hallituksen pyrkimykset julistaa KwaZulu itsenäiseksi valtioksi ennen kuin Nelson Mandela vapautettaisiin vankilasta. Vuonna 1975 Buthelezi perusti Inkatha-vapauspuolueen aluksi ANC:n tuella. Hän kuitenkin riitautui ANC:n kanssa 1980-luvulla ja aparhteid-kauden loppupuolella Inkathasta tuli merkittävä ANC:n tukijoita kohtaan toteutetun poliittisen terrorin väline ja sen on todistettu saaneen rahallista tukea Etelä-Afrikan hallitukselta.
Buthelezi kieltäytyi aluksi osallistumasta Etelä-Afrikan ensimmäisiin vapaisiin valleihin huhtikuussa 1994, mutta päätyi kuitenkin viime hetkellä osallistumisen kannalle häiriten vaalien järjestämistä. Hänen Inkatha-puolueensa nousi vaaleissa KwaZulu-Natal:in suurimmaksi puolueeksi. Toukokuussa 1994 Buthelezi nimitettiin maan sisäministeriksi.