Matti Oravisto

Wikipedia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.

Matti Oravisto (23. lokakuuta 1921 Helsinki – 15. marraskuuta 2001 Helsinki) oli karismaattinen suomalainen näyttelijä, joka esiintyi teatterissa, elokuvassa ja televisiossa.

Oravisto pääsi Kansallisteatterin näyttelijäksi heti valmistuttuaan teatterikoulusta 1947. Samoihin aikoihin hän aloitti näyttelemisen myös elokuvissa pienissä rooleissa suurten ohjaajien, kuten Ilmari Unhon (Minä elän;1947), Teuvo Tulion (Intohimon vallassa;1947) ja Edvin Laineen (Pikku-Matti maailmalla;1947) elokuvissa, mutta varsinaisen läpimurtonsa elokuvanäyttelijänä hän teki Valentin Vaalan Sillanpää-filmatisoinnissa Ihmiset suviyössä (1948).

1950-luvulla Oravisto jätti Kansallisteatterin ja siirtyi näyttelemään pääosin elokuvissa. Lakeuden lukko (1951) oli epätasainen elokuva, mutta siitä alkoi hänen yhteistyönsä ohjaaja Matti Kassilan kanssa. Vuonna 1953 valmistui Kassilan jännitysdraama Varsovan laulu (1952), jossa Oravisto näytteli salakuljettajalaivan perämiestä. Seuraavana vuonna valmistuneessa Sinisessä viikossa(1954) hän esitti nuorta miestä, joka rakastuu naimisissa olevaan naiseen. 1959 Hän esiintyi myös pienessä, mutta merkittävässä papin-roolissa Ilmari Kianto -filmatisoinnissa Punainen viiva. Yhteistyö Kassilan kanssa jatkui vielä 1960-luvulla kahdessa Komisario Palmu-elokuvassa (Komisario Palmun erehdys; 1960,Vodkaa, komisario Palmu; 1969) sekä Kassilan suomalaisessa film noir -elokuvassa Tulipunainen kyyhkynen (1961), jossa hän jälleen esitti salaista rakastajaa. Koko 1950-luvun hän näytteli myös monien muiden suomalaisten merkkiohjaajien, kuten Edwin Laineen (Yhden yön hinta;1952, Sven Tuuva;1958) Roland af Hällströmin (Lain Mukaan;1956) ja Aarne Tarkaksen (Villi Pohjola;1955, Vihdoinkin hääyö;1957) elokuvissa.

1950-luvun lopulla Oravisto palasi Kansallistetteriin, mutta jatkoi elokuvissa, joskin harvemmin kuin aikaisemmin. 1963 valmistuneessa Mikko Niskasen Sissit-elokuvassa hän näytteli sissiluutnanttia joutuen rooliaan varten käymään lävitse omia, kipeitä sotamuistojaan. Oravisto itse on pitänyt elokuvaa henkilökohtaisempanaan. 60-luvulta lähtien Oravisto on näytellyt myös lukuisissa tv-lokuvissa ja tv-sarjoissa, erityisesti Timo Bergholmin (Oppenheimerin tapaus;1967, Tuhannen ja yhden yön tarinat;1970)ja Hannu Kahakorven (Onnellinen mies;1979, Kolmetoista mehiläistä;1982, Tuntemattomalle jumalalle;1993)ohjauksen alaisena.

Oravisto oli myös kielellisesti lahjakas näyttelijä. Tästä todistavat muun muassa Varsovan laulu ja Jörn Donnerin ohjaama Täällä alkaa seikkailu (1965). Edellisessä hän suomen lisäksi puhui sujuvaa englantia kautta elokuvan ja jälkimmäisessä hän näytteli suomalaista arkkitehtiä puhuen ruotsia vastanäyttelijänsä Harriet Anderssonin kanssa. Hänen vahva äänensä sopi myös kertojan osaan sellaisissa elokuvissa kuin Jack Witikan Aila, Pohjolan tytär(1951) ja Erkko Kivikosken Laukaus tehtaalla(1973) tai Teuvo Tulion Sensuela (1973). 1980-luvulla Oravisto teki vielä merkittävät sivuosat Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon Tulipäässä(1980), Anssi Mänttärin Ylösnousemuksessa (1985) ja Eija-Elina Bergholmin Angelan sodassa (1984), jossa myös esitti roolinsa ruotsiksi.

Taru Mäkelän Pikkusisar (1999) jäi Oraviston viimeiseksi elokuvaksi. Hän kuoli vaikeaan sairauteen marraskuussa 2001.