Megaralaiset

Wikipedia

Megaralainen koulukunta oli filosofinen koulukunta antiikin Kreikassa. He olivat kotoisin Megarasta, Attikasta. Koulukunnan perusti Eukleides Megaralainen, joka oli Sokrateen oppilas.

[muokkaa] Filosofia

Megaralaisuus muodostui lähinnä kahdesta pääopista. Kuten kyynikot ja kyreneläiset, Eukleides lähti siitä Sokrateen perusajatuksesta, että hyve on tietoa. Tähän hän lisäsi elealaisten ajatuksen Ykseydestä. Hän ymmärsi, että Sokrateen määritelmä tiedolle on vaikea, ja halusi mieluummin erottaa tiedon täydellisesti kaikesta aistimiseen ja kokemuksiin liittyvästä, ja rajoittaa tiedon käsitteen ainoastaan transsendentaaliin dialektiikkaan ja logiikkaan.

Elealainen Ykseys on Hyvyys, ja se on kaiken aistittavan käsittämisen ulkopuolinen. Tämä hyvyys on siis ainoa, joka on olemassa: materia, liike, kasvaminen ja väheneminen ovat vain aistien keksintöä, joten niillä ei ole olemassaoloa Järjelle. Se mikä on, on. Tieto koskee ideoita ja on myös sopusoinnussa ajattelua koskevien lakien kanssa. Tämän vuoksi Platon kuvaa teoksessaan Sofisti megaralaiset ideoiden ystävinä eli Platonin ideaopin tukijoina. He eivät kuitenkaan missään mielessä olleet sitä. Vaikka he pitivätkin ideoita ikuisina, heidän mielestään ideoihin ei liittynyt minkäänlaista toimintaa eikä liikettä, vaan ne olivat liikkumattomia.

Aristoteles kritisoi megaralaisten ajatuksia voimakkaasti. Esimerkiksi Metafysiikassaan hän toteaa seuraavasti: "Eräät, kuten megaralaiset, väittävät, että jollakin on kyky toimia vain silloin, kun se todella toimii, ja että se ei voi toimia silloin, kun se ei toimi. Esimerkiksi se, joka ei rakenna, ei myöskään kykene rakentamaan, vaan ainoastaan se, joka rakentaa, kykenee rakentamaan, silloin kun hän rakentaa" (1046b29). Aristoteleen mielestä tästä seuraa käsittämättömiä omituisuuksia, kuten se, että ammattimainen rakentaja tällöin välillä saisi ikään kuin tyhjästä taidon rakentaa ja välillä taas menettäisi sen.

Aristoteleen mukaan megaralaiset kieltäessään kaiken liikkeen ja syntymisen mahdollisuuden ja olemassaolon samalla väittävät, ettei maailmassa olisi minkäänlaista vuorovaikutusta asioiden välillä. Aristoteleen mielestä he olivat väärässä, sillä maailmassa selvästi havaittavasti tapahtuu sekä liikettä että muutosta.

Tämä Eukleideen aloittama dialektiikka sai yhä enemmän ja enemmän haasteita kokemusperäisen tarkkailun tuottamasta todistusaineistosta. Eubulideen ja Aleksinoksen käsissä se muuttui lähinnä hiustenhalkomiseksi, lähinnä reductio ad absurdum -tyyliseksi argumentoinniksi. Heidän kritiikkinsä oli enemmän hajottavaa kuin rakentavaa: he olivat menestyksekkäitä dialektikkoina, mutta eivät juurikaan osallistuneet eettiseen keskusteluun. He käyttivät kaiken energiansa hyökkäyksiin Platonia ja Aristotelestä vastaan, ja siksi heitä pilkattiin eristiikoiksi. He käyttivät dialektiikkaansa lähinnä todistaakseen ajatuksen liikkeestä ja häviämisestä vääräksi. Heidän mukaansa ykseys tarkoittaa muutoksen, lisääntymisen ja vähenemisen, sekä syntymisen ja kuolemisen kieltämistä. Antiikin aikana heitä kuitenkin arvostettiin suuresti.

Cicero (Academica, ii. 42) kuvaa megaralaisten oppia sanoilla nobilis disciplina, "jalo/kuuluisa oppi", ja liittää heidät yhteen Parmenideen ja Zenon Elealaisen kanssa. Heillä oli kuitenkin suurin vaikutus stoalaisuuteen, jonka perustaja Zenon Kitionilainen opiskeli Stilponin alaisuudessa. Hän onnistui yhdistämään megaralaisen dialektiikan kyynikoiden naturalismiin. Tämä oli kuitenkin enemmän ajatusten asettamista rinnakkain kuin niiden todellista yhteen sovittamista, sillä on periaatteessa mahdoton löytää yhdistäviä tekijöitä kyynikoiden käytännön elämää koskevien ohjeiden ja megaralaisten transsendentaalin logiikan välille. Zenonia se kuitenkin näytti stimuloivan. Siihen vaikutti todennäköisesti se, että hän oli saanut paljon vaikutteita itämaisesta mystiikasta.