Menieren tauti
Wikipedia
Menieren tauti on sisäkorvassa esiintyvä sairaus, jonka keskeiset oireet ovat kuuloaistin heikkeneminen, kohtauksittainen huimaus ja tinnitus.
Menieren taudin kuvasi ranskalainen Prosper Ménière vuonna 1861. Sen perussyitä tai oleellisia riskitekijöitä ei vielä tunneta. Joillakin potilailla on Menieren tautiin perinnöllistä taipumusta, ja virustulehdusten historia saattaa vaikuttaa sen syntyyn.
Menieren taudin riski on kohonnut keski-iässä, noin 40–50-vuotiaana, ja alle 20-vuotiailla henkilöillä se on hyvin harvinainen. Sukupuolella ei uskota olevan sairastumisen kannalta merkitystä.[1]
Menieren taudin aiheuttamiin huimauskohtauksiin saattaa kuulua myös pahoinvointia ja oksentelua. Kuulonalenema on niin merkittävää, että monesti potilas joutuu lopuksi turvautumaan kuulokojeeseen. Täyttä kuuroutta sen ei tiedetä aiheuttaneen.[2]
Menieren taudissa tyypillisesti vain toinen korva sairastuu, mutta tauti voi siirtyä sen edetessä myös toiseen korvaan.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ http://notes.helsinki.fi/halvi/tiedotus/vanhatvaitokset.nsf/0/a8d280b0ae0cef5dc2256f7b002bc5b7?OpenDocument&Highlight=0,havia
- ↑ http://www.epshp.fi/kotisivu/korvat/menopas.htm
