Mikko Hannula
Wikipedia
Mikko Hannula on Suomen Yleisradion urheilutoimituksessa työskentelevä urheilutoimittaja ja -selostaja. Hannula selostaa useita lajeja, pääasiassa alppihiihtoa, yleisurheilua, painia ja toisinaan palloilulajeja. Monien mieleen on erityisesti jäänyt Hannulan selostama Kalle Palanderin pujottelun maailmanmestaruuslasku vuodelta 1999.
Vuonna 2004 Hannula valittiin vuoden urheilutoimittajaksi. Hannula on jäsenenä Urheilutoimittajain liiton hallituksessa. Hän on ilmoittanut käyttävänsä mielellään selostaessaan apunaan asiantuntijakommentaattoreita, joita on myös ollut paljon, esimerkiksi: Timo Hoivala, Pasi Sarkkinen, Mikko Kautto ja Juuso Aulanko