Mohawkit
Wikipedia
Mohawk-intiaanit olivat nykyisen New Yorkin osavaltion alkuperäisiä asukkaita. He olivat itäisin irokeesien liittokunnan viidestä kansakunnasta, joihin kuudes kansa tuscarorat liittyi myöhemmin. Mohawkien nimi tarkoitti "ihmissyöjiä". Heidän maineensa oli sotaisa. He vartioivat tehokkaasti intiaaniliittonsa itäisiä rajoja ja kävivät jatkuvia sotia naapurikansoja vastaan. Tällaisia olivat muun muassa huronit ja mohikaanit. Sodat alkoivat jo 1500-luvulla ja raivosivat voimakkaina seuraavalla vuosisadalla, jolloin mohawkit liittolaisineen tuhosivat kokonaisia kansakuntia. Eurooppalaisten kanssa käytiin aluksi turkiskauppaa, mutta suhteet tulehtuivat. Varsinkin ranskalaiset saivat tuntea mohawkien vihat nahoissaan 1600-luvun aikana. Tällöin irokeesiliiton sotavoimat estivät Uuden Ranskan siirtomaavallan leviämisen pohjois-Amerikan itärannikolle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yhdistyneet kansakunnat
Irokeesien liittokunnan tarkkaa perustamisvuotta ei tiedetä, mutta yleisesti sen syntymän otaksutaan tapahtuneen 1500-luvulla. Aikojen kuluessa olivat irokeesit vähitellen vallanneet yhä isompia alueita itärannikolta tunkeutuen siellä ennestään asuvien algonkin-kieliryhmän kansojen sekaan. Irokeesien kielikunta oli tunnetusti riitaisaa väkeä ja niinpä he sotivat myös keskenään. Vanhan perimätiedon mukaan mohawkien päällikkö Deganawida oli saanut ajatuksen suuresta liitosta, joka yhdistäisi irokeesikansoja ja estäisi heitä sotimasta toinen toisiaan vastaan. Nuori soturi Hiawatha, hänkin mohawk, innostui ajatuksesta meloen kanootillaan pitkin vesistöjä levittäen rauhansanomaa sukulaiskansoille Mohawk-jokilaakson alueella. Vaikka "rauhanliittoa" aluksi pidettiin naurettavana, niin Hiawatha ei lannistunut. Lopuksi uuttera työ palkittiin. Mohawkit, senecat, oneidat, onondagat ja cayugat päättivät lopettaa keskinäiset sotansa. He yhdistyivät perustaen maailman ensimmäiset Yhdistyneet kansakunnat arvion mukaan vuoden 1570 paikkeilla.
Jos liiton tarkoituksena alun perin oli ollutkin rauhan levittäminen, niin nopeasti tarkoitusperät muuttuivat täysin päinvastaiseksi. Irokeesiliitosta muotoutui vahva sotilasliitto, joka murskasi alleen naapurinsa yksi toisensa jälkeen. Mohawkit - sotaisimpina ja vahvimpina - ovat jääneet historiaan tämän liittoutuman tunnetuimpina jäseninä.
[muokkaa] Kulttuuri
Mohawkit, kuten muutkin irokeesit, asustivat pitkissä taloissa, joissa oli pystysuorat seinät ja korkealla oleva kupolikatto. Näissä rakennuksissa asui useita perheitä, parhaimmillaan niihin mahtui yöpymään kuutisenkymmentä ihmistä. Metsästys- ja muilla retkillä käytettiin kartiomaista kotaa.
Mohawk miehet vastasivat metsästyksestä, kaupankäynnistä ja sotimisesta. Naiset hoitivat maata,kotia ja omaisuutta. Naisilla oli kuitenkin myös suuri merkitys irokeesiliiton tärkeissä päätöksissä. Vaikka miehet edustivatkin irokeesien liittokuntaa suuressa neuvostossa, niin naiset vastaavasti pääsivät päättämään äänestyksillä siitä,keitä neuvostoon mistäkin heimosta valittiin. Liittokuntaa johti peräti viidenkymmenen päällikön neuvosto. Heimoneuvoston jäsenet eivät edustaneet omia heimojaan, vaan klaaneja, joita useimmat intiaanit itärannikolla käyttivät. Klaanien johtava nainen oli monasti päällikön vertaisessa asemassa ja kirjallisuudessa onkin usein mainittu irokeesinaisten vahva asema.
Mohawk-miehet tatuoivat ja maalasivat joskus sekä kasvonsa, että vartalonsa heimon tunnusmerkein mukaisesti. Lisäksi hiukset nypittiin sotaan lähdettäessä lukuun ottamatta scalppityöhtöä, joka yleisen tavan mukaan jätettiin keskipäähän. Naiset kantoivat pitkiä hiuksia paitsi suruaikana, jolloin hiukset leikattiin lyhyiksi. Joskus naiset kantoivat hiuksissaan kauniista helmistä tehtyä tiaraa, mutta tatuointeja he eivät ottaneet.
Irokeesikansojen jumala oli Orenda. Tämä uskonto sisälsi uskomuksen, että hengillä ja luonnolla oli oma sielunsa, joka pyrittiin ottamaan huomioon kaikessa. Maaäitiä palvottiin ja maanviljelykseen liittyi useita mystisiä riittejä. Kyseisissä riittitilaisuuksissa soivat niin rummut kuin kalistimet.
Vapaa-aikoinaan mohawkit, kuten muutkin irokeesit, harrastivat erilaisia pelejä, joista kuuluisin on lacrosse. Myös naiset ja lapset opettelivat pelin. Uimareina mohawkit olivat erinomaisia ja yleensä kummankin sukupuolen kesken fyysinen suorituskyky oli korkealle arvostettu.
Kulttuuri sai kuitenkin uusia piirteitä, kun valkoisen miehen suuria laivoja alkoi ilmestyä rannikolle 1500-luvulla. Kaupankäynti korostui ja muuan tärkeä kauppaväline muuttikin sitten monia asioita peruuttamattomasti. Tämä oli hollantilaisten mukanaan tuomat musketit. Vaihdettuaan niitä suuriä määriä majavannahkoihin, tuli mohawkeista vaarallisempia kuin koskaan. Tuliaseiden voimin irokeesien kansanliitosta lopullisesti muodostui se pelkoa herättänyt sotilasliitto, joka 1600-luvun aikana näytti mahtinsa niin punaisille kuin valkoisillekin kansoille.
[muokkaa] Ranskalaiset
Irokeesien viiden kansan liitto ei kuitenkaan 1600-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ollut vielä valmis kukoistukseensa. Kaukana toisella mantereella oli Ranskan silloinen kuningas Henrik IV saanut päähänsä ajatuksen maansa sisällissodan päättymisen kunniaksi hankkia uusia siirtomaita. Sopiva paikka oli pohjois-Amerikka ja sen koilliset kulmat. Pieni kauppa-asema oli jo ehditty avata St. Lawrence-joen suualueella.
Matkaan lähti kuninkaan käskystä purjehtija Samuel de Champlain.Huhtikuussa vuonna 1603 hän saapui perille kauppa-asemalle, joka tunnettiin nimellä Tadoussac. Koska seudut olivat outoja, päätti Champlain hankkia apua ympäristön intiaaneilta. Hän liittoutui huronien kanssa. Kului muutama vuosi Champlainin tutkittua alueita. He matkasivat ylös St. Laurencea ja sen sivujokia, kunnes saapuivat paikkaan, joka sai nimekseen Quebec. Tämä tapahtui 8.7-1608 ja päivästä tuli Kanadan syntymäpäivä.
Huron-liittolaisineen Champlain ja hänen miehensä tekivät retkiä sisämaahan. Edetessään laajoilla metsäalueilla he törmäsivät mohawkien metsästysjoukkoon. Ranskalaisten kimakka yhteislaukaus säikytti perusteellisesti mohawkit, jotka eivät vielä olleet tutustuneet tuliaseeseen. Yhteenottoja tuli lisää irokeesien kanssa. Ranskalaiset auttoivat näissä sodissa huroneja, jotka kielisukulaisuudestaan huolimatta olivat irokeesiliittokunnan katkeria verivihollisia.
Näistä sotatapahtumista sai alkunsa irokeesien sammumaton viha ranskalaisia kohtaan. kielteisten tuntemusten määrää lisäsi se vääjäämätön tosiasia, että useimmat alueen muista intiaanikansoista kävivät kauppaa valkoisen miehen kanssa hankkimalla muiden tavaroiden lisäksi tuliaseita.
Irokeesien liittokunnan itseluottamus oli lujilla. Heimoneuvostossa käytiin lukuisia kiivaita keskusteluja ja etsittiin keinoa millä selvitä ympäristön lisääntyvistä paineista. Viholliset kontrolloivat asekauppaa ja tilanne luisui koko ajan pahemmaksi.
Ratkaisun tilanteeseen toivat kaukaa muilta mailta purjehtivat laivat. Ne eivät tulleet Ranskasta vaan Hollannista.
[muokkaa] Hollantilaiset
Uuden mantereen maa-alueista halusivat haukata oman palansa myös hollantilaiset, joiden laivoja alkoi ilmestyä pohjois-Amerikan itärannikolle. Navigaattori Henry Hudson kävi pohjustamassa tilannetta vuonna 1609 ja avasi kauppasuhteet mohikaanien kanssa, joiden alueille laivoineen oli tullut. Irokeesit saivat hyvin pian kuulla valkoisista miehistä Hudson-joella. Tiedon teki ilahduttavaksi se, että uudet tulokkaat eivät olleet ranskalaisia. Tilannetta kuitenkin mutkisti se, että mohawkien viholliset mohikaanit olivat jo solmineet hyvät suhteet uusiin eurooppalaisiin.
Mohawkit aloittivat välittömästi sotatoimet mohikaaneja vastaa. Ikivanha viha oli kytenyt jo ennestään ilmassa, joten syitä sotimiseen löytyi riittävästi. Hollantilaiset saivat pian huomata millaiselle taistelutantereelle olivat tulleet. Heidän kauppa-asemansa Fort Nassau oli sekä sotivien intiaanien, että yli äyräittensä tulvivan Hudsonjoen armoilla. Osa hollantilaisista asettui puolustamaan mohikaaneja. Heidät surmattiin mohawkien toimesta. Tästä eteenpäin hollantilaiset pysyivät puolueettomina, sillä ei ollut mitään järkeä mennä tapattamaan itseään.
Sota päättyi lopulta mohawkien hyväksi. Urhoollisesti vuosikaudet vastarintaa tehneet mohikaanit joutuivat pakenemaan joen itäpuolelle. Hollantilaisten oli pakko hyväksyä mohawkien voitto ja tehdä näistä itselleen kauppakumppaneita Hudsonin alueen turkiskaupassa. Tämän merkittävän voiton seurauksena mohawkit saivat viimein itselleen tuliaseita.
[muokkaa] Englantilaiset
1600-luvun alkuvuosina myös kolmas eurooppalainen kansa oli ehtinyt asettua uudelle mantereelle.Britit olivat perustaneet Uuden-Englannin Plymouthiin, nykyisen Massachusettsin alueelle. Isorokko oli "sopivasti" verottanut saaren intiaaniväestöä. Samoin intiaanien omat heimosodat olivat siloittaneet englantilaisten polkuja. Varmuuden vuoksi olivat britit myös itse sangen häikäilemättömästi poistaneet alkuperäisväestöä tieltään.
Vuonna 1629 valtasivat brittien joukot ranskalaisten ylpeyden, Quebecin. Teolla oli huomattava merkitys irokeesien yhdistyneille kansakunnille, sillä paikalliset pienet algonkinkieliset heimot jäivät vaille ranskalaisten suojaa. Mohawkit liittolaisineen käyttivät tilannetta hyväkseen hyökäten näiden kyliin. Musketeilla varustettu irokeesiarmeija pääsi nyt hyödyntämään vahvaa liittoaan ja uutuuttaan kiiltäviä tuliaseitaan. Samalla he oppivat sellaisia sotataitoja, jota valkoiset miehet myöhemmin tulivat kadehtimaan. Vaikka ranskalaiset saivatkin Quebecin takaisin, oli heidän asemansa heikentynyt. Irokeesiliiton kansat vahvistivat joukkojaan ostamalla lisää musketteja, eivätkä he pelänneet enää ranskalaisia. Kun 1630-luku läheni loppuaan olivat irokeesit nousseet todelliseksi uhkaksi niin Uudelle-Ranskalle kuin heidän intiaaniliittolaisilleenkin.
[muokkaa] Tuhotut Kansat
Vuonna 1638 irokeesit hyökkäsivät läntisessä New Yorkissa asuvien wenrojen kyliin. Isorokkoepidemian jäljiltä heikentyneet wenrot eivät kyenneet juuri minkaanlaiseen vastarintaan mahtavaa vihollistaan kohtaan. Sota oli nopeasti ohi.
Englantilaiset olivat nähneet irokeesiliiton vahvuuden. He koettivat saada näistä kauppakumppaneita myymällä näille aseita. Hollantilaiset eivät brittien kiilailusta turkismarkkinoille pitäneet, vaan ilmoittivat myyvänsä mohawkeille ja näiden liittolaisille niin paljon aseita ja ammuksia kuin nämä ikinä tarvitsevat. Kiihtyvä asevarustelu johti siihen, että irokeesit julistivat sodan vuonna 1640 Uutta-Ranskaa vastaan. Ranskalaiset rakensivat lisää linnoituksia ja yrittivät suojella siirtolaisalueitaan. Liikkuminen ulkona merkitsi kuitenkin lähes itsemurhaa ja ranskalaiset joutuivat vetäytymään linnakkeidensa suojaan. Irokeesien sissisota, jota harrastivat ennen kaikkea mohawkien sotajoukot St. Lawrence- joen liepeillä oli tappavan tehokasta. Vesiliikenne Huronjärvelle pysähtyi. Ranskalaisten vahvimmat liittolaiset huronit pystyivät välillä vastaamaan irokeesien iskuihin, mutta mitä enemmän kului aikaa, sen heikommaksi muuttui huronien asema. Aiemmin riehuneet isorokkoepidemiat olivat verottaneet heistä liki puolet.
Vuonna 1647 irokeesien joukot alkuunpanivat hyökkäykset huronien kyliin. He tulivat niin suuren arsenaalin turvin ja niin suurin joukoin, etteivät huronit kyenneet vastaamaan iskuihin. Järjestelmällisesti irokeesit tuhosivat kylän toisensa jälkeen, hävittäen samalla kylien yhteydessä olevat ranskalaisten lähetysasemat. irokeesiarmeija koostui etupäässä mohawkien ja senecojan muodostamasta noin 2000-päisestä sotajoukosta.
Vuonna 1649 huronit oli lyöty. Samalla romahti myös ranskalaisten herruus turkiskaupassa. Sodanmakuun päässeet irokeesit eivät kuitenkaan lopettaneet tähän, vaan jatkoivat jo samana vuonna murskaten tionontatit, jotka olivat heidän omia kielisukulaisiaan ja asustivat Huron-järven etelärannoilla. Myös tionontatien rivistöt olivat kärsineet tautiepidemioista. Irokeesit polttivat heidän kylänsä ja surmasivat suuren osan asukkaista.
Sotaretket jatkuivat, sillä seuraavana oli vuorossa neutralit, jotka nimensä mukaisesti olivat pysytelleet erossa irokeesien ja huronien riidoista. Viimeiseksi irokeesiarmeija jätti eriet, joka oli suurin ja vahvin näistä kolmesta. Eriet tarjosivat yllättävän kovan vastuksen ottaen huomioon sen seikan, että heillä ei ollut ensinkään tuliaseita. Kun eriet viimein oli saatu tuhotuksi vuonna 1656 olivat alueen intiaanisodat hetkeksi ohi. Mutta myös irokeesien joukot olivat kärsineet jatkuvista taisteluista. He joutuivat paikkaamaan rivejään adoptoimalla sodista ottamiaan vankeja.
[muokkaa] Irokeesiliitto horjuu
Vaikka irokeesit olivat solmineet hetkellisen rauhan ranskalaisten kanssa,niin aselepoa ei jatkunut kovin pitkään. Vuonna 1660 Uuden-Ranskan muonavahvuus oli vain 2300 henkeä, ellei intiaaniliittolaisia lasketa mukaan.Irokeesien liittokunta käsitti yhä arviolta 10.000 jäsentä. Eniten ranskalaisia ahdistelivat mohawkit, jotka eivät olleet unohtaneet vanhoja vihoja. Ranskasta lähetettiin jalkaväkirykmentti, jonka tarkoitus oli pelastaa vielä hengissäolevat maanmiehensä julmalta kohtalolta. Apuvoimien onnistui tuhota mohawkien kylät vuonna 1666. Vuotta myöhemmin irokeesit suostuivat aselepoon, joka päättyi rauhaan. Tästä eteenpäin heidän suhteensa ranskalaisiin pysyivät kunnossa parikymmentä vuotta.
Sotaisuuksiaan ei irokeesien sotilasliitto kuitenkaan lopettanut, vaan he kohdistivat energiansa muualle ryhtyen ahdistelemaan eteläisiä sekä läntisiä intiaanikansoja. Ohion jokilaakson he tekivät hetkellisesti lähes autioksi karkoittamalla siellä asustavat heimot pois mailtaan. Vuonna 1684 saivat irokeesit uudelleen suhteensa solmuun ranskalaisten kanssa. Miamit ja illinoisit, joita irokeesit ahdistelivat hyökkäyksillään, sattuivat olemaan ranskalaisten hyviä ystäviä. Sotatilaa kesti seuraavan vuosisadan alkuun. Tällä kertaa ranskalaiset osoittautuivat pahaksi vastukseksi, sillä heidän intiaaniliittolaisensa osasivat suojata marssivia valkoisen miehen rykmenttejä. Ranskalaiset joukot tunkeutuivat irokeesien kyliin huolimatta niitä ympäröivistä paaluvarustuksista. Irokeesien vahvan sotilasliiton valta oli selvästi murenemassa. Yksistään taistelut kaatoivat paljon heidän urheita sotureitaan ja monet heistä, jotka pääsivät pakoon, nääntyivät myöhemmin löytämättä suojaa itselleen. Vuonna 1701 irokeesiliitto solmi rauhan ranskalaisten kanssa. Heille oli tullut selväksi se katkera totuus, että valkoinen mies oli tullut jäädäkseen.
Irokeesiliiton olisi pitänyt tässä vaiheessa harkita paljon suurempaa liittoa eteläisten ja läntisten heimojen kanssa. Se olisi voinut muuttaa ratkaisevasti voimatasapainoa punaisten ja valkoisten välillä. Mutta sen sijaan he jatkoivat taas sotimista valiten vastustajiksi punaiset veljensä Virginiassa ja Pohjois-carolinassa.
[muokkaa] 1700-luvulta nykypäivään
Monet mohawkit olivat tehneet kääntymyksen Jesuiittojen periksiantamattoman käännöstyön seurauksena. Tämä jätti jälkensä irokeesiliittoon, jonka poliittinen toiminta ei enää 1700-luvun alkupuolella palautunut ennalleen. Monet katolisen uskon omaksuneet mohawkit siirtyivät Kanadaan, jossa heistä tuli ranskalaisten hyviä ystäviä. 1700-luvun puoliväliin mennessä oli katolisten irokeesien määrä 3500 henkeä. Irokeesit olivat saaneet liittoonsa uutta verta, kun tuscarorat liittyivät kuudenneksi kansakunnaksi. Mutta suurin osa mohawkeista oli pois, eivätkä tuscarorat kyenneet täyttämään heidän paikkaansa. Vaikka irokeesiliitto laajensi asumuksiaan etelään, olivat he enää varjo entisestään.1760-luvulla liittokunta alkoi repeillä, kun irokeeseja taisteli sekä brittien, että ranskalaisten puolella. Yhdysvaltain sisällissota horjutti ja repi liittoa melkoisesti ja irokeesit menettivät vuosikymmenien ajaksi yhtenäisyytensä.
Kuuluisin mohawkien päälliköistä oli Thayendanagea, joka tunnettiin parhaiten Englanninkielisellä nimellä Joseph Brant. Hän oli vapaussodan aikoihin täysin sydämin brittien puolella. Hän toimi myös kielenkääntäjänä, kun Raamattua käännettiin mohawkien kielelle. Hän ehti vierailla myös Englannissa George kolmannen hovissa. Myöhemmin Joseph Brant palveli brittiarmeijassa peräti everstinä. Hän johti mohawkeja,senecoja,onondagoja ja cayugaita näiden tehdessä hyökkäyksiä New Yorkin ja Pennsylvanian valkoista asutusta vastaan. Hänet tunnettiin liikanimellä "Hirviö." Nimeä pidettiin kuitenkin perusteettomana, sillä varsinkin siviiliväestöä Brant kohteli hyvin. Irokeesiliiton kaksi kansaa,oneidat ja tuscarorat liittyivät vapaustaistelijoiden riveihin muita irokeeseja ja englantilaisia vastaan.
Vapaussodan tauottua puhui Brant monissa tilaisuuksissa irokeesien puolesta ja kulki myös erikielisten heimojen keskuudessa puhumassa uudesta liitosta. Brantin ajatus oli kieltämättä nerokas. Hänen tarkoituksenaan oli yhdistää kaikki intiaanit yhdeksi suureksi kansakunnaksi, joka pystyisi estämään Yhdysvaltain leviämisen. Hän pyysi myös brittien apua suuren hankkeensa taakse. Mutta englantilaiset eivät halunneet sotaa Yhdysvaltoja vastaan. Myös suurin osa irokeeseistä oli rauhan kannalla, samoin muut intiaanit. Brantin suuri unelma ei toteutunut, mutta sukupolvea myöhemmin samaa asiaa ajava shawneepäällikkö Tecumseh pääsi tavoitteissaan hieman pitemmälle.
1700-luvun loppuun mennessä irokeesien maa-alueet Yhdysvaltain puolella siirtyivät valkoisille omistajille. Joseph Brant mohawkeineen siirtyi kanadaan ja samoin tekivät useat senecat,cayugat ja onondagat.
Montrealissa vuonna 1779 perustettu turkiskauppaa harjoittava North West company värväsi palvelukseensa paljon katolisia mohawkeja. Useat heistä ryhtyivät metsästäjiksi kaukana alkuperäisiltä alueiltaan. jokuset mohawkit päätyivät kauppiaiksi. Kun Kanadassa sata vuotta myöhemmin rakennettiin suurta rautatiesiltaa yli St. Lawrence-joen, palkattiin mohawkeja sillanrakentajiksi heidän huimapäisyytensä vuoksi. Siltaa rakennettiin korkealla kuohuvan virran yläpuolella. Myöhemmin 1900-luvulla mohawkit kunnostautuivat terästeollisuudessa, kun pilvenpiirtäjiä rakennettiin. He erikoistuivat näihin huimapäisten miesten töihin, joista maksettiin melkoisia palkkioita.
Tänä päivänä yli puolet irokeeseista on mohawkeja. Irokeesien kokonaisluku ylitti 1990-luvulla 70.000 hengen rajan.
[muokkaa] Lähteet
- Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit.
- Markku Henriksson: Alkuperäiset amerikkalaiset.
