Moshe Katsav
Wikipedia
Moshe Katsav (hepreaksi מֹשֶׁה קַצָּב, Mōšeh Qaṣṣāḇ, s. 5. joulukuuta 1945) on Israelin nykyinen presidentti. Hän on ollut virassaan vuodesta 2000 lähtien. Moshe Katsav on naimisissa Gila Katsavin kanssa.
Moshe Katsav syntyi Yazdissa, Keski-Iranissa. Hänen perheensä muutti Teheraniin Katsavin ollessa vielä lapsi. Pian Israelin perustamisen jälkeen perhe muutti sinne elokuussa 1951. Katsav puhuu sujuvasti myös persiaa.
Katsav liittyi Likud-puolueeseen, ja hänestä tuli vuonna 1969 24-vuotiaana Kiryat Malachin kunnanjohtaja. Hänet valittiin Knessetiin 1977. Katsav palveli Benjamin Netanjahun hallituksen varapääministerinä. Katsav kilpaili Shimon Peresin kanssa Israelin presidentin virasta ja voitti tämän. 31. heinäkuuta 2000 Katsav nousi Israelin presidentiksi.
8. huhtikuuta 2005 paavi Johannes Paavali II:n hautajaisissa Katsavin vieressä istui Iranin presidentti Mohammad Khatami, joka myös on kotoisin Yazdista. Istumajärjestys oli laadittu sukunimen aakkosjärjestyksen mukaan. Tämä oli ensimmäinen kerta vuoden 1979 jälkeen, kun Israelin ja Iranin johtajat ovat tavanneet rinnatusten. Myöhemmin Katsav kertoi kätelleensä Khatamia ja keskustelleensa tämän kanssa persiaksi.
Heinäkuussa 2006 Katsavia syytettiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista. 22. elokuuta poliisi ratsasi hänen talonsa. Katsavia hyväksikäytöstä syyttäviä naisia on ainakin kahdeksan. Myöhemmin syytöksiin on lisätty petokset, laiton salakuuntelu ja esimiesaseman hyväksikäyttö.[1][2][3]
[muokkaa] Lähteet
- Profile: Israeli President Katsav (BBC) (englanniksi)
- ↑ Katsav allegations include wiretapping (Jerusalem post)
- ↑ Eighth allegation of sexual assault filed against Katsav Haaretz. Luettu 16.01.2007.
- ↑ Rape Charge Advised Vs. Israel President Washington Post. Luettu 16.01.2007.
![]() |
Edeltäjä: Ezer Weizman |
Israelin presidentti 2000– |
Seuraaja: – |