Navigointi
Wikipedia
Navigointiin sisältyvät kaikki merenkululliset toimenpiteet, kuten aluksen sijainnin määritys, sopivan kulkusuunnan asettaminen ja aluksen turvallisen kulun takaaminen. Tästä toiminnasta vastaa aina aluksen päällikkö.
Vastoin yleistä käsitystä päällikkö on kuitenkin "delegoinut" navigointitehtävät aluksen vahtipäällikköinä toimiville perämiehille, jotka jokainen vuorollaan toteuttavat päällikön valitsemaa reittiä. Päällikön vastuuta ei voida siirtää, joten esimerkiksi karilleajotilanteessa syytteisiin vastaa aina aluksen päällikkö.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Muinaishistoria
Esihistoriallisista navigoijista on ennen kaikkea mainittava polynesialaiset noin tuhat vuotta sitten ja viikingit, jotka saavuttivat Amerikan samoihin aikoihin. Sulawesilaiset asuttivat Madagaskarin nykyisestä Indonesiasta käsin noin vuoden 500 paikkeilla. Polynesialaisten navigointitaidot olivat nykyaikaisen merimiehen näkökulmasta vähintäänkin outoja. Heidän taitonsa paikanmäärityksessä perustui pitkälti alueensa merivirtojen tuntemiseen, ja jos virtaus oli liian heikko silmin nähtäväksi tai kädellä tunnettavaksi, polynesialaisnavigoija laskeutui alastomana mereen ja tunnusteli virtauksia vartalonsa avulla.
[muokkaa] Perinteiset menetelmät
Ennen GPS-laitteita ja tietokoneita navigointivälineitä olivat muun muuassa sekstantit ja kompassit. Navigointi avomerellä edellytti tarkkaa ajanpitoa kronometrin avulla: latitudi eli leveysaste saadaan napakorkeuden avulla, mutta longitudin eli pituusasteen määritys edellytti, että tunnettiin paikallisen ajan ja lähtösataman virallisen ajan välinen ero. Vasta vuonna 1762 kyettiin valmistamaan tähän kelpaava riittävän tarkka kronometri (John Harrison).
Perinteinen navigointi maamerkkien avulla edellyttää hyvien, geometrisesti oikeiden karttojen tai sijaintitietojen käyttöä. Niiden tuottaminen on kartografian ja geodesian tehtävänä.
Likimääräinen navigointitapa nimeltä merkintälasku perustuu tunnetun nopeuden ja suunnan ekstrapolointiin. Sen tulos huononee nopeasti ajan kuluessa. Inertianavigointi on tavallaan merkintälaskun hi-tech versio.
Myös hyperbooliset navigointijärjestelmät (Decca, Loran) on mainittava, vaikka satelliittinavigointi on osin syrjännyt ne. Samoin Transit-satelliittipaikannusjärjestelmä ei ole enää käytössä.
[muokkaa] Nykyaika
Navigoinnista puhutaan nykyisin myös ilma- ja avaruuslentojen yhteydessä. Mikäli on kyse miehittämättömästä aluksesta, puhutaan ohjauksesta.
GPS-järjestelmä on nykyisin käytetyin navigointimenetelmä. Se on maailmanlaajuisesti käytettävissä, tosiaikainen ja passiivinen. Vastaavat järjestelmät ovat GLONASS (Venäjä) ja Galileo (EU, vasta suunnitteilla).
Ilma- ja avaruusnavigoinnin apuvälineenä käytetään inertianavigointia.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Polynesian merenkulusta ja Madagaskarin asuttamisesta mm. Jared Diamond: Guns, Germs, and Steel: The Fates of Human Societies.
- Klassisesta navigaatiosta: Dava Sobel: Longitudi (Art House Oy 1996)
