Keskustelu:Nikola Tesla
Wikipedia
Ehdotan poistettavaksi seuraavaa osaa:
"Tesla kärsi elämänsä aikana useista pakkomielteistä. Näistä keskeisin oli luvun kolme korostaminen. Hänen oli kierrettävä talot kolmeen kertaan ennen sisään astumista. Sama vaatimus koski myös pöydässä olevien ruokailuvälineiden määrää ja hotellihuoneen numeroita. Hän uskoi myös vastaanottaneensa signaaleja ulkoavaruudesta ja yritti elämänsä jälkipuoliskolla saada yhteyden marsilaisten kanssa valmistamallaan radiolla. Hän myös pelkäsi korvakoruja käyttäviä naisia."
En ole koskaan aiemmin törmännyt tällaisiin väitteisiin. Nikola Tesla joutui myös aikoinaan ajojahdin kohteeksi, keksiessään ideoita jotka olisivat haitanneet silloisen teollisuuden toimintaa. Siten osa "historiaa" voi olla tarkoituksellisesti Nikola Teslan mainetta tahraavaa.
Nykyäänkin lähes jokaisella on joitain "pakkomielteitä" tai uskomuksia, joten niihin takertuminen on aika epäoleelista. Niistä voi mainita mikäli ne ovat erittäin hallitsevia tai arkielämääkin häiritseviä.
Tällöin on myös tasavertaisesti kohdeltava myös muita historian merkkihenkilöitä. Esim. Albert Einstein ja hänen seurustelunsa yms.
62.165.128.200 12. lokakuuta 2006 kello 20.05 (UTC)
Tama sivu on suorastaan idioottimainen. Kai muistettiin mainita ettei Tesla koskaa elamansa aikana osallistunut Idiots tai Pop Stars -kilpailuihin? Eika asunut missaan Big Brother -talossa? No onneksi on asiallinen sivu englanniksi. //arl
Lisäsin ja tarkensin tietoa artikkeliin. Tuota lähdeaineistoa ja linkkejä kyllä tämäkin artikkeli kaipaisi. //Mjoron