Oliver Stone
Wikipedia
Oliver Stone (s. 15. syyskuuta 1946) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Stone tunnetaan varsinkin ohjaajana yhteiskunnallisia asioita kommentoineista elokuvistaan, kuten JFK - avoin tapaus, Syntynyt 4. heinäkuuta ja Platoon - nuoret sotilaat.
Stone opiskeli Yalen sekä New Yorkin yliopistoissa. Hän on voittanut kaksi Oscaria ohjauksesta elokuvistaan Platoon – nuoret sotilaat ja Syntynyt 4. heinäkuuta. Lisäksi hän sai Oscarin käsikirjoituksesta elokuvaan Keskiyön pikajuna.
Omaperäinen piirre Stonen elokuvissa on käyttää paljon erilaisia kameroita ja filmiformaatteja, VHS:stä ja 8 mm filmistä aina 70 mm filmiin.
Stone on kirjoittanut tai ollut mukana kirjoittamassa jokaista ohjaamaansa elokuvaa, lukuun ottamatta U-käännös helvettiin -elokuvaa. Hän on myös kirjoittanut käsikirjoituksen seuraaviin elokuviin: Keskiyön pikajuna (1978), Conan, barbaari (1982), Scarface – arpinaama (1983), Lohikäärmeen vuosi (1985), 8 miljoonaa tapaa kuolla (1986) ja Evita (1996).
[muokkaa] Elokuvat
[muokkaa] Ohjaajana
- Last Year in Viet Nam (1971)
- Seizure (1974)
- Mad Man of Martinique (1979)
- Kuristava kauhu (The Hand) (1981)
- Salvador (1986)
- Platoon – nuoret sotilaat (Platoon) (1986)
- Wall Street – rahan ja vallan katu (Wall Street) (1987)
- Talk Radio (1988)
- Syntynyt 4. heinäkuuta (Born on the Fourth of July) (1989)
- The Doors (1991)
- JFK – avoin tapaus (JFK) (1991)
- Taivas ja maa (Heaven & Earth) (1993)
- Syntyneet tappajiksi (Natural Born Killers) (1994)
- Nixon (1995)
- U-käännös helvettiin (U Turn) (1997)
- Minä päivänä tahansa (Any Given Sunday) (1999)
- Comandante (2003)
- Persona Non Grata (2003)
- Aleksanteri (Alexander) (2004)
- World Trade Center (2006)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Oliver Stone Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)