Pekka Pesola
Wikipedia
Pekka Antero Pesola (syntynyt 27. helmikuuta 1925) toimi kansanedustajana 1960-luvun lopulla.
Pesola oli Liberaalisen Kansanpuolueen edustaja vuosina 1966–1970 Uudenmaan vaalipiirissä. Valituksi tullessaan hän syrjäytti eduskunnasta kansanpuoluelaisen Aaro Stykkin, ja vuonna 1970 Seppo Westerlund vuorostaan syrjäytti Pesolan eduskunnasta.
Pesolalla on ylemmän oikeustutkinnon koulutus vuodelta 1951. Hän sai hovioikeudelta varatuomarin arvon vuonna 1954.
Ammatiltaan Pesola on pankinjohtaja Kansallis-Osake-Pankissa. Pesola oli KOP:n Tapiolan konttorin johtaja vuosina 1959–1975 ja sen jälkeen johtajana KOP:n kiinteistöosaston palveluksessa.
Pesola on Espoon kauppalanvaltuuston ja kauppalanhallituksen jäsen sekä Espoon kauppalan järjestysoikeuden lakimiesjäsen.
Pesola on ollut Espoon Edistysseuran puheenjohtaja vuodesta 1959 alkaen. Pesola on lisäksi Vapaamielisten liiton varapuheenjohtaja, Liberaalisen kansanpuolueen hallituksen jäsen, Suomen asuntoliiton neuvottelukunnan, Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan hallituksen ja Helsingin seudun kesäyliopiston hallituksen jäsen.