Perusryhmä
Wikipedia
Perusryhmä on kreationistisessa kirjallisuudessa esiintyvä taksonominen käsite. Käsitettä käyttävät lähinnä nuoren Maan kreationistit tukeakseen näkemystään Raamatun mukaisesta luomiskertomuksesta ja että kaikkien nykyisten maalla elävien eläinten esi-isät olisivat olleet mukana Nooan arkissa Raamatussa kerrotun vedenpaisumuksen aikaan. Tiedeyhteisöissä käsitettä perusryhmä ja yleensäkin kaikkia Raamatun luomiskertomusta tukevia tieteellisinä esitettyjä väitteitä pidetään näennäistieteenä.
Perusryhmä ja biologinen lajikäsite määritellään sitä kautta, voivatko kaksi populaatiota lisääntyä keskenään. Keskenään lisääntymiskelpoiset populaatiot kuuluvat samaan lajiin. Samaan perusryhmään kuuluvat ne populaatiot, jotka voivat suoraan lisääntyä keskenään sekä ne populaatiot, joilla on epäsuora lisääntymislinkki toiseen populaatioon. Jos esimerkiksi lajit A ja B lisääntyvät keskenään ja samanaikaisesti B lisääntyy C:n kanssa, kuuluvat A, B ja C samaa perusryhmään vaikka A ei lisääntyisi C:n kanssa – koska epäsuora risteymä B+C yhdistää ne toisiinsa. Käsitteen on tehnyt tunnetuksi professori Siegfried Scherer:
» Kaikki yksilöt, jotka joko suoraan tai epäsuorasti ovat risteytyksen kautta sidoksissa toisiinsa kuuluvat samaan perusryhmään. »
(Evoluutio – Kriittinen analyysi, s. 34)
Perusryhmän esitetään tukevan sitä, että mikroevoluutio ei kasaudu makroevoluutioksi, koska
» Toisiaan lähelläkään olevien perusryhmien kesken ei ole koskaan havaittu selvää risteymää. »
(Evoluutio – Kriittinen analyysi, s. 284)
Eliöiden kuuluvuus samaan biologiseen lajikäsitteeseen tai perusryhmään on periaatteessa empiirisesti kokeiltavissa. Risteytysanalyysin avulla on toistaiseksi voitu määrittää kasveille ja eläimille noin 20 perusryhmää. Kehitystä perusryhmästä toiseen ei ole havaittu suoraan. Kreationistien näkemyksen mukaan perusryhmät eivät sulaudu yhteen eivätkä ne vaihda jäseniä keskenään toisen olemassa olevan perusryhmän kanssa. Sen sijaan olemassa olevien perusryhmien lukumäärän kasvamista pidetään mahdollisena muun muassa sukupuuton sekä lajiutumisen pohjalta. Jos edellä mainitussa tilanteessa A ja B tai B ja C lajiutuvat, eli eivät enää saa keskenään jälkeläisiä tai jos B kuolee sukupuuttoon, syntyy tilanne jossa ei ole havaittavissa epäsuoraa risteymää A:n ja C:n välille, jolloin A ja C kuuluisivat eri perusryhmiin.
Schreher myös kiistää makroevoluution todistamisen mahdollisuudenkin.
» Sen, onko kyse sukulaisuudesta geneettisessä merkityksessä, voi selvittää vain henkilökohtainen tieto tai henkikirjat »
(Evoluutio – Kriittinen analyysi, s. 155)
Tältä pohjalta hän päätyy lopputulokseen siitä, että risteymän rajat todistavat sukulaisuudesta, eikä niiden ulkopuolella sukulaisuutta voida perustellusti olevan.
Hän kuitenkin myöntää että
» Vaikka hyväksyisimmekin sen, että tietyn rakenteen evolutiivinen synty on toistaiseksi selittämättä, jää aina periaatteessa mahdolliseksi olettaa, että suunnittelusignaaleille ja niiden tuntemattomille funktioille on olemassa naturalistinen hypoteettinen evoluutiomekanismi. Tämä oletus siihen liittyvien maailmankatsomuksellisten perusnäkemysten kanssa on epäilemättä itsessään järkevä ja yhtä mahdoton todistaa vääräksi kuin luomisnäkemyskin. »
(Evoluutio – Kriittinen analyysi, sivu 306)
Älykkään suunnittelun kannattajat eivät ole yleensä ottaneet kantaa perusryhmien olemassaoloon, muun muassa Michael Behe on hyväksynyt yhteisen kantamuodon teorian.[1] Kuitenkin Discovery Institute julkaisi vuonna 2006 Jonathan Wittin ja Benjamin Wikerin kirjoittaman kirjan ”How the Arts and Sciences Reveal the Genius of Nature”, jossa epäsuorasti ollaan ”erikseen luotujen lajien” kannalla.[2]
Perusryhmän – kuten biologisen lajikäsitteenkin – ongelma on, ettei sitä voi soveltaa suvuttomasti lisääntyviin populaatioihin.
