Peter McLaren
Wikipedia
Peter McLaren (s. 2. elokuuta 1946, Toronto) on kanadalainen kasvatustieteilijä, joka on toiminut Kalifornian yliopiston (Los Angeles) kasvatustieteen professorina vuodesta 1993. McLaren teki 1970-luvulla opetustyötä köyhien asuinalueella synnyinkaupungissaan. Vuonna 1983 hän väitteli tohtoriksi Toronton yliopistossa, ja sai kasvatustieteen lehtorin paikan Brockin yliopistosta. 1980-luvun puolivälissä McLaren muutti työskentelemään Yhdysvaltoihin Miamin yliopistoon (Ohio) yhdessä Henry Giroux’n kanssa.
McLaren on luennoinut lukuisissa yliopistoissa kaikilla mantereilla ja kuuluu kriittisen pedagogiikan johtaviin teoreetikoihin maailmassa. Hänen tieteellinen tuotantonsa kattaa neljä tutkimusaluetta: kriittisen pedagogiikan, kriittisen etnografian, kriittisen teorian ja monikulttuurisen kasvatuksen. McLaren on kirjoittanut ja toimittanut kymmeniä useille kielille käännettyjä teoksia. McLaren on Royal Society of Arts and Commercen jäsen ja saanut vuonna 2002 Chapman yliopiston myöntämän Paulo Freire-palkinnon tutkimus- ja opetustyöstään, joka on edistänyt sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tutkimusta ja toteutumista. Vuonna 2004 McLaren vihittiin Lapin yliopiston kunniatohtoriksi (ks. http://www.ulapland.fi/home/vies/promootio2004/indeksi.htm). Samana vuonna Moskovan sosiaali- ja taloustieteiden yliopiston (Moscow School of Social and Economic Sciences) järjestämä kansainvälinen arviointi nimesi McLarenin teoksen Life in Schools maailman kahdentoista merkittävimmän kasvatusteoreettisen tutkimuksen joukkoon. Muita nimiä olivat muun muassa John Dewey, Ivan Illich ja Paulo Freire.
McLarenilta on suomennettu tekstejä Tapio Aittolan ja Juha Suorannan toimittamaan kokoelmaan Giroux, Henry & McLaren, Peter, Kriittinen pedagogiikka (Vastapaino 2001).
McLaren tunnetaan alansa tyylitaiturina, joka on teksteissään arvostellut saalistuskapitalismiksi kutsumaansa talous- ja yhteiskuntajärjestelmää, ja sille perustuvaa koulutusta sekä presidentti George W. Bushin johtaman Yhdysvaltain keskushallinnon sisä- ja ulkopolitiikkaa. Kriittisen opetuksensa ja tutkimuksensa johdosta McLaren on kiistelty hahmo kriittisen pedagogiikan ja erityisesti poliittisen oikeiston piirissä.
Vuoden 2006 alussa kohua nostatti Kalifornian yliopiston entisen opiskelijan nettisivuillaan julkaisema "Dirty Thirty"-lista opinahjonsa "radikaaliprofessoreista". McLaren oli tämän listan ykkösnimi.
Aihe on herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan, ja siinä on nähty oireita yhdysvaltalaissenaattori Joseph McCarthyn 1950-luvulla järjestämistä kommunistivainoista.
- http://www.thenation.com/doc/20060213/wiener
- http://www.guardian.co.uk/usa/story/0,,1746227,00.html
- http://mrzine.monthlyreview.org/fassbinder060406.html
[muokkaa] Teoksia
- Cries from the Corridor, 1980
- Life in Schools, 1985
- Schooling as a Ritual Performance, 1988 (väit.)
- Critical Pedagogy and Predatory Culture, 1995
- Revolutionary Multiculturalism, 1997
- Che Guevara, Paulo Freire, and the Pedagogy of Revolution, 2000
- Teaching Against Global Capitalism and the New Imperialism, 2005
- Red Seminars, 2005
- Capitalists and Conquerors, 2005
- Rage & Hope, 2006
- Pedagogy and Praxis in the Age of Empire: Towards a New Humanism, 2006
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Peter McLarenin kotisivu
- Fundación McLaren de Pedagogía Crítica
- McLarenin henkilökuvahaastattelu: http://www.today.ucla.edu/2006/060411news_education.html