Reijo Kallio (laulaja)
Wikipedia
Reijo Raikas Kallio (s. 28. joulukuuta 1932, Helsinki) on suomalainen iskelmälaulaja. Kallion uran suurimmat hitit ovat olleet vuosina 1979 ja 1980 levytetyt "Yksinäinen" ja "Viikonloppuisä".
Kallio aloitti solistiuransa jo 1950-luvun lopulla ja levytti ensilevynsä "Kultasydän" vuonna 1955. Muun muassa Veikko Huuskosen ja Paavo Tiusasen orkestereiden laulusolistina ja basistina ollut Kallio jatkoi keikkailua aina vuoteen 1967, jolloin hän keskittyi työhönsä autokoulunopettajana. Paluun musiikkiin tapahtui 1970-luvun puolenvälin jälkeen.
Kallion levytykset vuosina 1979–1983 saavuttivat kaikkiaan neljä platina- ja viisi kultalevyä. Albumia Yksinäinen on myyty yli 86 000 kappaletta ja Viikonloppuisää 75 000 kappaletta. Molemmat levyt ovatkin sadan myydyimmän suomalaisen albumin joukossa. [1]
1980-luvun puolenvälin jälkeen Kallio vähensi terveydellisistä syistä esiintymisiään tuntuvasti, mutta keikkailee edelleen silloin tällöin.
[muokkaa] Albumeja
- Yksinäinen (1979, CBS)
- Viikonloppuisä (1980, CBS)
- Kuin tuhka tuuleen (1981, CBS)
- Kohtalotoverit (1983, CBS)