Reititin

Wikipedia

Tavallinen kuluttaja- ja pienyrityskäyttöön tarkoitettu monitoimilaite, joka toimii mm. reitittimenä

Reititin on tietoverkkoja yhdistävä laite. Reitittimen tehtävä on välittää tietoa tietoverkon eri osien välillä. Reitittimen siis pitää tietää missä suhteessa eri tietoverkot ovat toisiinsa ja se osaa tehdä tietoliikenteelle reittivalinnan. Reititin on osallisena aina vähintään kahdessa verkossa. Reitittimien muodostaman verkon rakenteesta käytetään nimitystä topologia. Jokaisella reitittimellä on oltava tieto reitistä ulos Internetiin. Tätä reittiä kutsutaan oletusyhdyskäytäväksi ("default gateway").

[muokkaa] Reitittimien toiminta

Verrattaessa reitittimiä maantieverkkoon niiden tehtävä on sama kuin tienristeysten, eli mahdollistaa tarvittaessa liikenteen ohjaamiseen johonkin toiseen suuntaan. Reitittimillä, kuten myös tienristeysten varrella olevilla opasteilla, välitettävää liikennettä voidaan myös ohjata kulkemaan määränpäätä kohti suuremman välityskyvyn omaavaa reittiä. Tässä analogiassa toisen yleisen tietoverkkoon liitettävän laitteen, kytkimen, tehtävä puolestaan on välittää liikennettä yhden tien varrella olevien asukkaiden kesken.

Jotta reitittimet pystyvät ohjamaan välittämänsä tiedon kulkua niillä pitää olla tieto verkon topologiasta, jonka perusteella tehdään sopiva reititysvalinta. Reitittimet saavat topologiatietoa sekä reititysprotokollista että ihmisavusteisesti. Kun lähde- ja kohdeverkkojen välille on useita reittejä, reitittimen tehtävänä on valita paras reitti. Reittivalinta voi perustua reitin minimipituuteen, reitin nopeuteen, reiteille annettuihin prioriteettehin ja niin edelleen. Reittivalinan perusteita kutsutaan metriikaksi. Reittimet toimivat OSI-mallin verkkokerroksella.

Yleinen esimerkki reitittimestä on kiinteistön ja DSL-palveluntarjoajan välissä oleva DSL-modeemi. Tällöin modeemin reitityksestä huolehtiva laitteisto tuntee sekä oman lähiverkkonsa että seuraavan hypyn Internetin suuntaan, eli palvelutarjoajan DSLAMin. Tällöin reitittimen saadessa datapaketin lähiverkosta se reitittää sen kohti ainoaa tuntemaansa toista reititintä.

Monimutkaisemmassa tapausessa reitittimellä on useita liittymiä eri verkkoihin, joista on liittymiä toisiin verkkoihin. Tällöin kahden eri verkon osan välille voi muodostua useita mahdollisia reittejä joista reititin valitsee käytössään olevien tietojen ja sääntöjen perusteella sopivan. Monimutkaiseisa tapauksissa reitittimet käyttävät usein reititysprotokollia, joiden avulla reitittimet vaihtavat itsenäiseti keskenään reititys- ja metriikkatietoja.

[muokkaa] Historia

Alun perin reittimet olivat yleiskäyttöisiä tietokoneita. Pelkästään reititykseen suunnitellut laitteet alkoivat yleistyä 1980-luvulla. Hieman myöhemmin protokollasodat päättyivät ja reitittyvän protokollan standardiksi valikoitui ainoastaan IP. Aiemmin reititintä valittaessa piti olla huolellinen, ollaanko liittymässä IPX, DECnet, OSI, Appletalk, Banyan Vines, XNS tai johonkin muun laatuiseen verkkoon. Viime aikoina reitittimet ovat muuttuneet monitoimikoneiksi, jotka osaavat reitityksen ohella paljon muutakin. Monitoimireitittimien rinnalle ovat tulleet takaisin myös yleiskäyttöiset tietokoneet ohjelmistoreitittimineen.

[muokkaa] Reitittimien käyttötapoja

Reitittimet eivät yleensä tee reitityksen ohella mitään muuta. Varsinaisten reitittimien ohella myös moneen pieniin yksityiskäyttöön tarkoitettuihin lähiverkkokytkimiin on nykyisin lisätty joitain reititysominaisuuksia. Näiden kytkimien oletetaan usein myös tukevan WLAN-yhteyksiä, VPN-tunneleita, DHCP-välitystä, NTP-ajanjakoa, SNMP-hallintaa, NAT-osoitteenmuutoksia. Muita reitittimiltä vaadittuja ominaisuuksia voivat käyttötarkoituksesta riippuen olla mm. VRRP-vikasietoisuus, IP-multicast eli monilähetyks, kuormantasaus ja QoS-liikennepriorisointia. Vain harvoilla näistä lisäominaisuuksista on kuitenkaan mitään tekemistä varsinaisen reitityksen kanssa eikä niitä välttämättä tavata ollenkaan järeissä reitittimissä. Lisäominaisuuksilla pyritään parantamaan verkon tietoturvaa, vikasietoisuutta, hallittavuutta, suorituskykyä yms. Reitittimet voivat toimia palomuureina ja itse asiassa kaikki palomuurit ovat aina reitittimiä.

Reititys jakautuu kahteen päähaaraan, jonka määrittelee se, mihin verkkoihin reittimellä on yhteys. Jos reitittimellä on useita liittymiä saman palveluntarjoajan verkkoon, reitittimen täytyy kyetä ainoastaan sisäiseen reitittykseen ("interior routing"). Mikäli reitin on liitetty useiden palveluntarjoajien verkkoihin, reitittimen on kyettävä ulkoiseen reitityksen ("exterior routing"). Sisänen reititys voidaan hoitaa manuaalisesti tai reititysprotokollilla, kuten OSPF, IS-IS, RIP jne. Ulkoinen reititys tarvitsee toimiakseen BGP -protokollan.

Reitittimillä voidaan tehdä tietoliikenteelle temppuja. Esimerkiksi tietoliikenteen suunnasta tai kohteesta riippuen liikenne voidaan vaikkapa pakottaa kulkemaan jokin eritysjärjestelyn läpi. Erityisjärjestelyllä voidaan tehdä liikenteelle mitä tahansa. Toinen reitityksellä tehtävä temppu on luoda anycast osoitteita, jolloin liikenne ohjautuu lähinnä olevaan kohteeseen. Anycastin voi toteuttaa sekä sisäisessä että ulkoisessa reitityksessä.