Rihla
Wikipedia
Rihlalla tarkoitetaan tavallisimmin aseen piipun sisäpinnalla kulkevaa loivaa kierteistöä, jonka tehtävänä on saattaa luoti tai muu ammuttava kappale pyörimään lentonsa aikana tarkkuuden parantamiseksi. Alun perin rihlat olivat suunniteltu kiväärien ruudinkeräystä varten, sillä se tukki aseen nopeasti.
Rihlattuja piippuja käytetään nykyään lähes kaikissa kivääreissä, pistooleissa ja tykeissä. Rihlaamattomia eli sileitä piippuja käytetään nykyään haulikoissa, kraanaatinheittimissä, raketinheittimissä, panssarivaunukanuunoissa sekä joissakin tykeissä.
Rihlojen lukumäärä kiväärikaliiperin aseissa on yleensä neljä-kuusi ja ne on tehty koko piipun mitalle poikkeuksena haulikkoa varten tehty erillinen, rihlattu supistusholkki. Pituusmittaa, jonka aikana yksi rihla tekee täyden kierteen piipussa kutsutaan rihlannousuksi. Rihlojen syvyys käsiaseessa on yleensä välillä 0,1-0,3 mm ja nousu noin yksi kierros 20-30 cm:n matkalla. Pitkä luoti tarvitsee yleensä vakautuakseen lyhyen rihlannousun. Liian tiheä rihlannousu aiheuttaa nk. ylivakautumiseksi kutsutun ilmiön. Tällöin luoti ei muuta kulmaansa lentoradan kulman mukaan. Myös painetaso ja aseen kulumisalttius saattavat nousta ja tarkkuus kärsiä.
Rihlat eivät ole välttämättä poikkileikkaukseltaan tavallisinta suorakaidetta tai harvinaisempaa kolmiota tms. säännöllistä muotoa muistuttavia: tunnetaan mm. polygonaalirihlaus, jonka voi ajatella syntyvän, kun lähes suorakaiteen muotoisella reiällä varustettua piippuaihiota kierretään rihlannousun verran. Rihlannousu tarkoittaa sitä välimatkaa, jolla rihla tekee täyden kierroksen piipun sisällä.
Rihlat voidaan varmistaa takomalla nk. tuurnaa vasten tai jyrsimällä. Rihloja tiedetään valmistetun lastuamatta puristamalla rihlat pakottava metallikappale piippuaihion reiän läpi. Tämä menetelmä ei ole tiettävästi yleistynyt.
Aiemmin rihlat valmistettiin nk. rihlauspukissa. Tämä lastuava menetelmä on otettu jälleen käyttöön perinneaseita rakentavien harrastajien parissa.
Rikostutkinnan yhteydessä esimerkiksi henkirikoksissa luodista tutkitaan rihlojen jättämät urat mikroskooppisesti, sillä ne ovat teollisesta valmistuksesta huolimatta ja aseen kulumisen seurauksena aina jonkin verran yksilöllisiä. Näissä nk. ballistisissa tutkimuksissa pyritään siis löytämään luotia vastaava ase rihlojen perusteella tai joskus jäljittämään ostaja patruunaerän perusteella.
Vaikka kiväärikaliiperin aseet parantuivat tarkkuudeltaan huomattavasti rihlauksen käyttöönoton jälkeen, on tapahtunut myös päinvastaista kehitystä. Mm. panssarivaunuissa on käytössä sileäputkisia tykkejä, joista ammutaan pyrstövakavoituja ammuksia. Tarkkuus ja läpäisy ovat hyviä ja ensimmäinen laukaus esimerkiksi vihollisvaunua kohtaan voidaan ampua n. 3000 metrin tai jopa suuremmalta etäisyydeltä.
Myös luodissa voi olla rihloiksi kutsuttu uritus. Näin esimerkiksi joissakin haulikon täyteisluodeissa. Tällöin puhutaan ilmarihloista ja niiden tarkoitus on sama kuin piipussa olevien rihlojen: saada luoti pyörivään liikkeeseen tässä tapauksessa ilmanvastuksen avulla.
[muokkaa] Kullanhuuhdonta
Kullanhuudonnan yhteydessa rihloiksi kutsutaan rännin pohjalla olevia poikittaisia esteitä, jotka pysäyttävät kullan rännin pohjalle ja sieltä edelleen vaskoolilla eroteltavaksi.
