Ryijy

Wikipedia

Ryijy on pitkänukkainen villainen peite, jota nykyisin pidetään lähinnä seinällä koristeena. Sana ryijy tulee muinaisskandinaavisista sanoista "ry" tai "ru", jotka tarkoittavat takkuista ja karkeaa.

Ryijyja voidaan valmistaa kahdella tavalla: kutomalla kangaspuissa tai ompelemalla nukat valmiiseen pohjaan.

Ryijyjä on tehty jo viikinkien aikana, jolloin niitä käytettiin venepeittoina ja käärinliinoina. Suomessakin niitä käytettiin tyypillisesti peitteinä ja lämmikkeinä, ei niinkään lattialla kuten itämaisia mattoja. 1500-luvun ryijyt olivat pitkänukkaisia, ja yksivärisiä tai hillityisti kuvioitu villalangan luonnollisilla väreillä. Nukkaa pidettiin alaspäin.

1700-luvulla vuoteissa alettiin käyttää täkkejä, ja ryijyjä käytettiin juhlissa ja koristeina. Ryijyjä alettiin myös koristella ylenpalttisesti. Nukka leikattiin lyhyemmäksi jotta kuviot erottuivat paremmin. Nukkaa pidettiin päällepäin. Eri alueille kehittyi tyypillisiä malleja, joita tehtiin esim. kapioiksi tai suvun morsiusryijyiksi. Niinpä vuosiluku, ihmishahmot ja sydänkuviot olivat suosittuja.

1800-luvulla ryijytuotanto alkoi taantua, kun teollistumisen myötä markkinoille tulivat halvat tehdastuoteet. Vastareaktiona teollistumiselle perustettiin taidemaalari Fanny Churbergin aloitteesta vuonna 1879 Suomen Käsityön Ystävät, jonka tehtäväksi määriteltiin suomalaisen käsityön edistäminen ja jalostaminen isänmaalliseen ja taiteelliseen suuntaan.

Kansallisromantiikka 1800-luvun lopulla nosti ryijyt uuteen kukoistukseen ja tunnetut taiteilijat kuten Akseli Gallen-Kallela ja Louis Sparre alkoivat suunnitella taideryijyjä. Gallen-Kallelan Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900 suunnittelema jugend-henkinen "Liekki"-ryijy on ehkä ensimmäinen perinteisistä malleista vapaa taideryijy. Yksi 1900-luvun alun suurhankkeista oli myös arkkitehtikolmikko Gesellius-Lindgren-Saarisen sunnittelema Suur-Merijoen kartano, jonne kudottiin peräti 15 ryijyä. Varsinainen ryijyinnostus Suomessa alkoi 1920-luvulla. Sen käynnistäjänä oli vuonna U.T.Sireliuksen 1924 ilmestynyt tutkimus "Suomen ryijyt". Impi Sotavalta ja Toini Nyström laativat sen pohjalta ryijyjen työpiirustusmalliston ja Suomen Käsityön Ystävät alkoi myydä ryijymalleja ja tarvikepaketteja. Malleja julkaistiin värikuvina mm. Kotiliesi-lehdessä. Taiteilijat alkoivat samalla suunnitellla uusia ryijymalleja aluksi kansanryijyjen tyyliin. 1920- ja 30-lukujen tunnetuimpia ryijysuunnittelijoita olivat Impi Sotavalta ja Maija Kansanen.

Vasta 1920-luvun lopulla alkoi kansallisromanttisten mallien mukainen tyyli lopullisesti väistyä uusien taidesuuntausten, kubismin ja funktionalismin tieltä. Kansallisromanttisten koristelujen sijaan ryijy jaettiin nyt jyrkästi rajattuihin nelikulmiohin ja värit muuttuivat kirkkaammiksi. 1930-luvun lopulla Impi Sotavalta loi ns. valööriryijyn, jossa oli luovuttu selvistä väripinnoista sekä Eva Brummer ns. reliefiryijyn. Sodan jälkeen 1940- ja 50-luvuilla Eva Brummer, Kirsti Ilvessalo ja Uhra Simberg-Ehrström loivat näillä uusilla tekniikoilla maalauksellisia ja värikkäitä ryijyjä. Erityisesti 1960-luvulla värikkäät taideryijyt olivat moderniin kotiin kuuluvia taide-esineitä.

1900-luvun loppuvuosikymmenien tunnetuimpia ryijysuunnittelijoita ovat mm. Ritva Puotila, Irma Kukkasjärvi ja Timo Sarpaneva.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Leena Svinhufvud: Taideryijyn juuret. Glorian antiikki. Syksy 2002. ss. 42-47
• Annikki Toikka-Karvonen: Ryijy. Otava. Helsinki 1971