Sonera-kirja
Wikipedia
Sonera-kirja, nimeltään Minne hävisivät Soneran rahat?, on Internetissä julkaistu tuntemattomien kirjoittajien teos, joka kertoo Soneran liiketoimista ja johtamisesta vuosilta 2000–2001, jolloin Soneran toimitusjohtajana toimi Kaj-Erik Relander.
Kirjassa esitetään lukuisia väitteitä Sonerassa tapahtuneista laittomuuksista, joita kaikkia ei ole näytetty toteen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sonera-kirjan leviäminen Internetissä
Alun perin kirja julkaistiin Freeserve-anonyymipalvelimella, josta oli pieni artikkeli Ilta-Sanomissa mukanaan linkki nettikirjaan. Lehtijuttua seuraavana päivänä arvopaperi.fi:n keskustelufoorumilla nimimerkki Peloton kopioi koko kirjan foorumille Freeserven palvelimelta. Tästä alkoi kirjan nopea leviäminen lukuisille muille keskustelupalstoille sekä sähköposteihin. Arvopaperi.fi:n ylläpidon sensurointiyritykset eivät tuottaneet tulosta, kirjaa kopioitiin yhä uudelleen foorumille. Soneran aloittaessa kampanjan, jolla kirja yritettiin poistaa lukuisilta Internetin sivuilta, se sai medialta lisää huomiota ja Digitoday.fi-nettilehti julkisti aiheesta pitkän uutisen [1], jolloin kirjan leviämien kiihtyi entisestään. Jälkikäteen on arvioitu Sonera-kirjan levinneen sähköpostina vuorokauden aikana lähes 200 000 lukijalle.
[muokkaa] Sonera-kirjan kirjoittajan metsästäminen
Arvopaperi.fi julkisti 1000 euron vihjepalkkion kirjailijan paljastamiseksi. Kustannusyhtiö Art House Oy julkaisi Sonera-kirjasta pokkariversion, jossa kirjoittaja esiintyi nimimerkillä Pekka Peloton. Art Housen julkaisema Sonera-kirja oli osittain sensuroitu alkuperäisjulkaisuun verrattuna. KRP kuulusteli Art House Oy:n toimitusjohtajaa Heikki Haavikkoa todistajan asemassa saadakseen selville kirjan kirjoittajan. Haavikko vetosi kuitenkin kustantajan lähdesuojaansa ja kieltäytyi vastaamasta kirjan kirjoittajaa koskeviin kysymyksiin. Keskusrikospoliisi yritti tuomioistuimen päätöksellä velvoittaa Haavikon vastaamaan kirjan kirjoittajaa koskeviin kysymyksiin. Viimeisenä oikeusasteena Korkein oikeus käsitteli asiaa ratkaisussaan KKO:2004:30. Korkeimman oikeuden ratkaisu ei velvoittanut Haavikkoa vastaamaan esitutkinnassa todistajan asemassa kirjan kirjoittajaa koskeviin kysymyksiin.
[muokkaa] Sonera-kirjan loppunäytökset
Lukuisista paljastuksista todeksi on osoittautumassa teletunnistetietojen väärinkäyttö, josta on tuomittu hovioikeudessa useita Soneran entisiä työntekijöitä mukaan lukien Kaj-Erik Relander. Teletunnistetietojen urkintaoikeudenkäynnissä Relanderin puolustusasianajaja Jussi Savonen sanoi, että keskusrikospoliisin mukaan kirjan kirjoittaja olisi Soneran teknologiajohtamisyksikössä vuonna 2000 toiminut konsultti Timo-Pekka Silén. Silén on kuitenkin itse kiistänyt olevansa kirjoittaja.
Helsingin kihlakunnansyyttäjä Harri Ilander päätti nostaa syytteen törkeästä kunnianloukkauksesta Sonera-kirjan kirjoittajaksi epäiltyä Siléniä vastaan.