Taiteilija-apuraha
Wikipedia
![]() |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä. |
Valtion taiteilija-apurahat ovat merkittävin yksittäisten taiteilijoiden työskentelyn tukemiseen kohdistettu valtion taidepoliittisen tuen muoto. Taiteilija-apurahojen jakamisesta huolehtii Taiteen keskustoimikunta yhdessä valtion taidetoimikuntien kanssa. Taiteilija-apurahoja myönnetään kaikkien alojen taiteilijoille, ja niiden myöntökriteerinä on yksinomaan hakijan taiteellisen työn laatu. Apuraha voidaan myöntää puolesta vuodesta viiteen vuoteen kestävälle ajanjaksolle. Vuosittain taiteilija-apurahaa maksetaan noin 500 taiteilijalle.
Yksittäisille taiteilijoille myönnettäviä työskentelyapurahoja ja niiden keskeistä asemaa taiteellisen työn tukemisessa voidaan pitää pohjoismaiselle taidepolitiikalle tyypillisenä piirteenä, jonka taustalla ovat muun muassa pienet kotimarkkina- ja kielialueet. Näihin apurahoihin on tukimuotona perinteisesti liittynyt myös ajatus taiteellisen vapauden ja taiteen autonomian kunnioittamisesta.
Verottomana maksettavan taiteilija-apurahan suuruus on noin 15 000 € vuodessa. Apurahan on tarkoitus toimia saajansa pääasiallisena tulonlähteenä apurahakauden ajan ja sen myöntävä taidetoimikunta voi taiteilija-apurahahoja koskevan lainsäädännön nojalla määrätä, että apurahan saaja ei saa apurahakautensa aikana olla palkatussa toimessa. Koska apurahat ovat verovapaata tuloa, eivät ne kartuta sosiaaliturvaa kuten muut ansiotulot. Tämä on aiheuttanut ongelmia taiteilijoiden sosiaaliturvassa.