Taizé-yhteisö
Wikipedia
Taize-yhteisö on kansainvälinen, ekumeeninen yhteisö, jonka kotipaikka on Etelä-Burgundissa Ranskassa. Sen perusti Roger Louis Schutz-Marsauche eli veli Roger vuonna 1940. Yhteisöön kuuluu nykyisin yli 100 veljeä, jotka ovat sitoutuneet askeettisuuteen, naimattomuuteen ja hengellisten asioiden jakamiseen. Lisäksi Taizéssa järjestetään viikon kestäviä tapahtumia, joihin tuhannet nuoret aikuiset tulevat eri puolilta maailmaa. Lisäksi järjestetään tapaamisia muualla Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Yhteisö on tullut tunnetuksi musiikistaan, jossa lauluja esitetään kaanonina, ja joka tuo esiin yhteison mietiskelevän luonteen.
Suomessa Taize-yhteisöstä alettiin puhua 1970-luvun lopulla. Muun muassa Anna-Maija Raittila teki taizelaisuutta tunnetuksi. Taizé-laulut ovat nykyisin merkittävässä asemassa myös Suomessa esitettävässä hengellisessä musiikissa.
[muokkaa] Veli Rogerin surma
16. elokuuta 2005 mielenterveysongelmista kärsivä 36-vuotias romanialainen nainen puukotti 90-vuotiaan veli Rogerin kuoliaaksi rukouskokouksen aikana 2 500 vierailijan läsnä ollessa. Veli Rogerin seuraajaksi nimitettiin saksalainen katolilainen veli Alois, jonka Roger oli valinnut seuraajakseen jo 8 vuotta aiemmin.