Tunguusikielet
Wikipedia
Tunguusikielet ovat itäaasialainen kielikunta, johon kuuluu 12 keskenään varsin läheistä suku olevaa kieltä. Niillä on yhteensä noin 75 000 puhujaa Pohjois-Kiinassa, Mongoliassa ja Siperian itäosissa Obin ja Jenisein seudulta Ohotanmerelle asti. Kielikunnasta käytetään myös nimityksiä tunguusilaiskielet, tunguusilaiset kielet ja mantšu-tunguusilaiset kielet.
[muokkaa] Historia
Kiinan koillisosassa puhuttava mantšu on vanha sivistyskieli, jota kirjoitetaan hieman muunnetulla mongolilaisella aakkostolla. Kirjakielenä sitä käyttävät enää yksi mantšun murre sekä solonit ja Mantšurian mongolilaiset daguurit. Mantšunkieliset käännökset kiinalaisista klassikoista ovat suuresti auttaneet vaikeaselkoisen vanhan kiinan lauseopin tulkitsemisessa.
Suullinen kansanperinne on rikas, mutta kirjallisuutta ruvettiin luomaan vasta neuvostoajalla. Kirjaimistona on nykyisin kyrillinen aakkosto; välillä kokeiltiin latinalaisia kirjaimia.
[muokkaa] Luokittelu
Sanastoa ja kielioppia vertailemalla tunguusikielten voidaan jakaa kolmeen pääryhmään: pohjois-, kaakkois- ja lounaistunguusikieliin. Näistä kaksi jälkimmäistä ryhmää ovat läheisempää sukua keskenään kuin pohjoistunguusikielten kanssa ja muodostavat siten yhdessä etelätunguusikielten ryhmän. Tunguusikielet luokitellaan seuraavasti:
Pohjoistunguusikielet
Etelätunguusikielet
- Kaakkoistunguusikielet (amurkielet)
- Lounaistunguusikielet (mantšukielet)
- mantšu
- hibe (xibe, sibo, xibo, sibe, sibin)
- jurtšen (džütšen, džürdžin, sammunut n. 1650)
| Tunguusikielet |
| eveeni | evenki | hibe | jurtšen | mantšu | naanai | negidaali | orokki | orotši | orotšon | udege | ultša |
