Uskonnonvapauslaki

Wikipedia

Uskonnonvapauslaki tuli Suomessa ensimmäisen kerran voimaan vuonna 1922. Uusittu uskonnonvapauslaki astui voimaan 1.8.2003. Vanha laki määriteltiin mahdollisimman korkealla säännöstasolla, maan perustuslakeihin kuuluvassa hallitusmuodossa. Sen 8. ja 9. pykälä ilmaisivat yksilön uskonnonvapauden seuraavasti:

Suomen kansalaisella on oikeus julkisesti ja yksityisesti harjoittaa uskontoa, mikäli lakia ja hyviä tapoja ei loukata, niin myös sen mukaan kuin siitä on erikseen säädetty, vapaus luopua siitä uskonnollisesta yhdyskunnasta, johon hän kuuluu, sekä vapaus liittyä toiseen uskontokuntaa. Suomen kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet ovat riippumattomat siitä, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan hän kuuluu vai kuuluuko hän mihinkään sellaiseen yhdyskuntaan. Julkisiin virkoihin nähden ovat kuitenkin voimassa niistä säädetyt rajoitukset, kunnes lailla toisin säädetään.

[muokkaa] Uusi uskonnonvapauslaki

1.8.2003 tuli voimaan uusi uskonnonvapauslaki entisen, vuonna 1922 säädetyn tilalle. Eduskunta hyväksyi uuden lain 11.2.2003, ja tasavallan presidentti vahvisti sen 6.6.2003.

Suomessa on noin 50 uskonnollista yhdyskuntaa. Uusi uskonnonvapauslaki mahdollistaa sen, että yhdyskunnat saavat päättää itse, voivatko niiden jäsenet kuulua samanaikaisesti muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Vanha uskonnonvapauslaki salli kerrallaan vain yhteen yhdyskuntaan kuuluminen. Yhdyskunnat saavat itse päättää, ketkä ne hyväksyvät jäsenikseen. Uusi laki mahdollistaa sen, että uskonnollisesta yhdyskunnasta voi erota kirjallisesti. Eroa ei tarvitse tehdä henkilökohtaisesti. Lakimuutos poisti eroamisprosessista harkinta-ajan.

Nykyisen lain mukaan lapsi ei kuulu automaattisesti samaan yhdyskuntaan vanhempiensa kanssa, vaan lapsen liittyminen yhdyskuntaan perustuu huoltajien erilliseen tahdonilmaisuun. Aiemmin lapsi seurasi äitiään, nyt näin ei enää automaattisesti tapahdu. Poikkeuksena tähän on alle 1-vuotias, jonka äiti voi yksinkin liittää johonkin uskontokuntaan, jos vauva ei kuulu eikä ole kuulunut vielä mihinkään uskontokuntaan. Kaksitoistavuotias lapsi voidaan liittää tai ilmoittaa eronneeksi vain hänen omalla kirjallisella suostumuksellaan. 15 vuotta täyttänyt lapsi voi huoltajan kirjallisella suostumuksella liittyä tai erota uskonnollisesta yhdyskunnasta. 18 vuotta täyttänyt saa päättää uskonnollisesta asemastaan itsenäisesti.

Peruskoululaisilla ja lukiolaisilla säilyy edelleen oikeus ja velvollisuus saada uskonnon opetusta. Jos lapsi ei osallistu enemmistön vakaumuksen mukaiseen opetukseen, hän voi saada oman vakaumuksensa mukaista opetusta, mikäli kyseistä uskontoa tahtoo opiskella vähintään kolmen ihmisen ryhmä. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumaton peruskoululainen voi saada tahtonsa mukaista uskonnon opetusta, mikäli vanhemmat suostuvat siihen. Jos uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumaton on lukiolainen, hän saa itse päättää, mitä uskontoa opiskelee.

Uuden uskontokunnan perustamiseen vaaditaan edelleen vähintään 20 täysi-ikäistä ihmistä. Aiemmin perustamisilmoitukseen vaadittiin yhdyskuntajärjestys, uskontunnustus ja julkisen uskonnonharjoittamisen muoto. Yhdyskuntajärjestys vaaditaan vieläkin, ja se vastaa edelleen käytännössä rekisteröidyn yhdistyksen sääntöjä. Auki kirjoitettua uskontunnustusta ei kuitenkaan enää vaadita, eikä "julkisen uskonnonharjoittamisen muotoa". Laki määrää yleisesti, että toiminnan on pohjauduttava "uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin."

Evankelisluterilaisen kirkon hautausmaat ovat edelleen yleisiä hautausmaita. Uudessa laissa asiaa tarkennetaan vielä niin, että hautaustoimien kulut ovat samansuuruiset kirkon jäsenille ja kirkkoon kuulumattomille. Kirkon yleisistä hautausmaista osa täytyy varata tunnustuksettomaksi alueeksi. Pyynnöstä vainajan on saatava hautapaikka tällaiselta alueelta. Tämä lain osa tulee voimaan vuoden 2007 alusta.

[muokkaa] Valtion tehtävä uskonnonvapaudessa

Koska valtio vastaa kansalaistensa turvallisuudesta, sen tehtävä on tarkkailla, ettei uskonnonvapauslain varjolla harjoiteta rikollisuutta tai siihen yllyttämistä. Valtion päätehtävä ei kuitenkaan ole valvoa uskonnon harjoittamista, vaan huolehtia siitä, että kyseinen oikeus suojataan.

Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä Suomi on sitoutunut noudattamaan vuonna 1948 hyväksyttyä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, jonka periaatteet eivät ole ristiriidassa maan omien säädösten kanssa. Julistuksen 18. artiklassa sanotaan:

Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnollisen vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.

[muokkaa] Omantunnonvapaus

Omantunnonvapaus liittyy läheisesti uskonnonvapauteen. Sen perusteella kansalaisella on oikeus pysyä valitsemassaan uskonnossa, vaihtaa uskontoaan tai jäädä täysin uskonnottomaksi. Omantunnonvapaus ei saa vaikuttaa muiden kansalaisoikeuksien tai -velvollisuuksien nauttimiseen tai täyttämiseen.