Varantovaluutta
Wikipedia
 |
Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi. |
| Syy: Sekava rakenne Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Varantovaluutta on toisen maan tai valuutta-alueen raha, jota pidetään oman rahajärjestelmän maksukatteena. Varantona voi olla muitakin rahana pidettäviä helposti myytäviä ja ostettavia hyödykkeitä, kuten kultaa. Ennen kuntakantaa varantoina pidettiin hopeaa.
1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla ensimmäiseen maailmansotaan saakka Englannin punta oli merkittävä varantovaluutta. Britannia siirtyi ensimmäisenä puhtaaseen kultakantaan 1821 toivuttuaan Napoleonin sotien aiheuttamista veloista.
Punnan arvo oli sidottu kultaan ensimmäiseen maailmansotaan 1914 saakka. Kultakantakautena Englannin punta oli määritelty 113,00 grainiksi puhdasta kultaa ja Yhdysvaltain dollari 23,22 grainiksi. Näin ollen kumpikin valuutta kiinnittyi toiseensa kullan välityksellä suhteessa 113,00 /23,22 eli punnan arvoksi tuli 4 dollaria ja 86,649 senttiä tai yksi dollari oli 0,2586 puntaa.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1925 Britannia määritteli punnan Yhdysvaltain dollariin samaan vaihtokurssiin, minkä seurauksena heikomman taloudellisen suorituskykynsä vuoksi Britannian kultavarantoa siirtyi Yhdysvaltoihin ja Britanniassa alkoi kymmenen vuoden deflatorinen kausi. Britannia yritti pitää kultakannasta kiinni suuren laman alettua vielä niinkin myöhään kuin vuoteen 1931, jolloin sen oli laskettava punta kellumaan.
Myös Suomessa Suomen pankin johtaja Risto Ryti yritti pankkivaltuusmiesten kanssa pitää mahdollisimman pitkään kiinni kultakannasta sitomalla Suomen markka niin ikään kultaan siten, että 100 Suomen markkaa vastasi 3,7894 grammaa kultaa. Tämän seurauksena suuren laman alkaessa alkoi varanto viennin vaikeutuessa huveta ja hupenemista vastaan taisteltiin korottamalla korkoja, mikä johti suurempaan työttömyyteen, pakkohuutokauppoihin ja pulaliikkeisiin. Suomen pankki joutui luopumaan kultakannasta ja laskemaan Suomen markan kellumaan 1931-1933. 1933-1939 Suomen markka sidottiin Englannin puntaan kurssilla 227 markkaa punnasta. Suomen pyrkimys puntasidonnaisuuteen oli ilmeinen johtuen Suomen oman viennin rakenteesta ja siitä, että punta oli varantovaluutta.
Varantovaluutalla on kansantaloudelle kiistattomia etuja, koska se merkitsee käytännössä sitä, että varanto-osaa rahasta ei vaadita kierrossa määräänsä tavaroita tai palveluksia. Maat, joiden valuutta ei ole varantovaluutta joutuvat ostamaan varantovaluuttaa rahansa katteeksi, mikä tarkoittaa, että niiden maksamalla valuutalla käytännössä jo hyvin pian vaaditaan vastineeksi reaalisuorituksia, kuten tavaroita tai palveluksia.
Merkittävä osa toisen maailmansodan jälkeisestä dollarin valtakaudesta johtui Yhdysvaltain sodalta säästyneestä tuotantokyvystä. Se oli ylijäämämaa ja sodassa tuhoutuneiden ja velkaantuneiden maiden kannatti pitää dollareita tuontiaan varten. Englannin punnan paikan varantovaluuttana otti Yhdysvaltain dollari, jonka arvoisena noteerataan suuri osa maailman raaka-ainekaupasta, mm. öljy.
Euroopan rahaunionin euro on suuri valuutta, jolla on mahdollisuuksia saavuttaa varantovaluutan asema. Merkittävin liike tähän suuntaan on Iranin pyrkimys perustaa öljypörssi, jossa öljynhinta määriteltäisiin euroissa. Öljykaupan siirtyminen ensin osittain ja sitten laajemmin europohjaiseksi tekisi eurosta maailmankaupassa merkittävämmän ja entistä laajemman varantovaluutan.
